Free Clipart

X-Men mutanttiryhmä taistelee kahdella eri aikatasolla Bryan Singerin ohjaamassa uudessa elokuvassa X-Men: Days of Future Past. Alkuperäisen X-Men-elokuvatrilogian rakastetut mutanttihahmot yhdistävät voimansa X-Men: First Class -elokuvasta tuttujen nuorempien versioidensa kanssa eeppisessä taistelussa menneisyyden muuttamiseksi – jotta tulevaisuus pelastuisi.

X-Men: Days of Future Past on ehdottomasti paras tähänastisista mutanttielokuvista. Tarina leikittelee mukavasti aikamatkustusteemalla, joka tekee tarinasta aikaisempia kiinnostavamman. Elokuva on vastustamattoman tyylikäs, karismaattinen sekä ennen kaikkea vilpittömän nautittava supersankaritrilleri, joka nousee lähes samalle tasolle Christopher Nolanin tyylikkäiden Batman-elokuvien kanssa. Edellinen X-Men-maailmaan sijoittuva elokuva, Wolverine, jäi varsin kehnoksi yritelmäksi. X-Men: Days of the Future Past sen sijaan sijoittuu samoille linjoille elokuvasarjan parhaiden osien, X-Men 2:n ja X-Men: First Classin kanssa. Voisi jopa sanoa, että uusin elokuva yhdistelee onnistuneesti alkuperäisten parhaita puolia. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. 3D jää jälleen pintaliimatuksi ja turhan tuntuiseksi. Olisi hyvä, jos ohjaaja tekisi enemmän työtä kuvaajan kanssa ja luottaisi enemmän kuvaajan taiteellisen näkemykseen. Tällainen pelkästään stereografinen kuvan käyttö tuo mieleen lapsuusajan view master stereokuvat. Mikäli 3D:tä ei käytetä kuvauksellisesti hyödyksi, jää sen teho turhaksi. Kaiken kaikkiaan loistava kesäelokuva, joka sopii kaikille X-men ystäville ja kesäelokuvista nauttiville.

****

________________

Clipart

The ultimate X-Men ensemble fights a war for the survival of the species across two time periods in X-Men: Days of Future Past. The characters from the original X-Men film trilogy join forces with their younger selves from X-Men: First Class in an epic battle that must change the past – to save our future.

X-Men: Days of Future Past is definitely best mutant movie so far. Story plays nicely with time travel story which makes it more interesting. Movie is irresistible stylish, charismatic and most of all sincere enjoyable super hero thriller what you can compare to Christopher Nolan’s stylish Batman movies. Previous Wolverine movie was a little disappointment, but this one is almost as good as first two X-men movies. You can almost say that this movie combines all the best parts from first two movies to one excellent story. But not so good that there is something bad too. Once again 3D feels vain. If you don’t trust your camera man enough to let him bring something more artistic for shooting, then the result feels only lame stereophonic view. A bit like your childhood view master experience. After all movie is a great summer fun movie and very enjoyable to all X-men fans.

****

Ensi-ilta/ Release Date: 23.5.2014
Kesto/ Length: 2h 12 min
Ikäraja/ Age Limit: 12 (Fin.) USA:PG-13

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

www.finnkino.fi/ internet Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com

 

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

 

 

 

 

 

Year 2009 reviews