Puhdistus (2012)

>Puhdistus on henkeäsalpaava jännityskertomus kahdesta naisesta, joita varjostaa ja yhdistää heidän oma häpeällinen menneisyytensä.

Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla 1992. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Eräänä iltana hän löytää pihaltaan nuoren naisen. Zara pakenee Venäjän mafiaa, joka oli pitänyt häntä seksiorjanaan. Molemmat ovat selviytyjiä. Aliiden mieleen nousevat repivät muistot nuoruuden traagisesta rakkaudesta ja valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan.

Puhdistuksen syvintä ydintä on petos, johon epätoivoiset tunteet ajavat. Se avaa myös Viron vaiettua lähihistoriaa yhden suvun kokemusten kautta. Se antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille.

Elokuva perustuu Sofi Oksasen romaaniin, joka on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Kansainvälisesti merkittävimmät ovat Pohjoismaiden Neuvoston Kirjallisuuspalkinto, ranskalaiset Le Prix du Roman Fnac ja Prix Femina Étranger sekä Eurooopan Kirjallisuuspalkinto. Britannian Sunday Times valitsi Puhdistuksen yhdeksi vuoden 2010 tärkeimmistä kirjoista. Suomessa Oksanen voitti Puhdistuksella kirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2008 ja Runeberg-palkinnon 2009. Viron suurin sanomalehti Postimees nimesi Sofi Oksasen vuoden henkilöksi 2009. Viron presidentti Toomas Ilves myönsi Oksaselle Marianmaan ristin ritarikunnan IV luokan kunniamerkin 2010.

__________

Puhdistus on monella tapaa hyvä elokuva. Tarina on hyvä ja mielenkiintoinen yhdistelmä draamaa, sortoa ja pakollisia kohtalon eteen heittämiä valintoja. Näyttelijät ovat loistavia, vaikka muutamaa mieshahmoa olisikin voinut syventää. Itse elokuvan tarina on hyvä, jollei peräti loistava. Elokuvan kauheudet näytetään suoraan, mutta tyylikkään hienovaraisesti. Liikaa mässäilyä ei kuvastossa ole, vaikka melko rujoja hetkiä elokuva tallentaakin osuvasti. Tuomas Kantelisen musiikki soi elokuvassa hienovaraisesti…ensimmäisen tunnin ajan, sen jälkeen saman teeman toistaminen alkaa puuduttaa. Elokuva luovii hyvin eri aikakausien välillä. Ohjaus on varmaa, vaikkakin rutiininomaista. Mikä sitten on huonoa. Tarinan kauhuelementit alkavat vähitellen toistaa itseään ja vievät parhaan terän elokuvalta. Elokuvasta paistaa kirjoittajan oma katkeruus, mutta lopulta “ryssävihan” yksinkertaistaminen alkaa tuntua itse tarkoitukselta. Venäläismiehittäjän yksinkertaistaminen ja julmuuksien liika alleviivaus kostautuu. Tällaisilla asioilla on helppo mässäillä, mutta onneksi ohjaaja kuitenkin säästelee kuvituksessa sen verran että tarina pysyy kasassa. Elokuvan alussa käsivarakameralla kuvaaminen ärsyttää, mutta onneksi tyyli kuitenkin vakavoituu loppua kohti. Kyllä tämä ihan kohtuullisen hyvin onnistuu ja antaa toivoa suomalaiselle elokuva- ja draamakerronnalle minun silmissä, mutta ei tämä kuitenkaan mikään täydellinen nappisuoritus ole. Elokuvan kuvaukseen olisi voinut kiinnittää hieman enemmän huomiota. Pelkät kylmät syksyiset ja talviset maisemat eivät sinällään riitä, vaikka hyvin alleviivavatkin tarinan rujoutta. Kuitenkin keskikertaista parempi suoritus ja suomalaiseksi yllätävänkin vahva ja toimiva. 3 euroa lipusta oli sopiva hinta.

***

Ohjaaja: Antti J. Jokinen

Pääosissa: Laura Birn, Liisi Tandefelt, Amanda Pilke, Peter Franzen, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Kristjan Sarv