Free Clipart

Liisa Kingsleigh (Mia Wasikowska) on viettänyt kolme vuotta merikapteenina isänsä jalanjäljissä seilaten maailman meriä. Lontooseen palattuaan hän löytää taikapeilin ja matkaa takaisin Alimaailman mielikuvitukselliseen valtakuntaan, missä häntä odottavat vanhat ystävät Valkoinen kani (Michael Sheen), Absolem (Alan Rickman), Irvikissa (Stephen Fry) ja Hatuntekijä (Johnny Depp), joka ei ole oma itsensä. Hatuntekijä on menettänyt paljoutensa, joten Mirana (Anne Hathaway) lähettää Liisan lainaamaan Kronosfääriä, joka on Suuren Kellon kammiossa säilytettävä metallinen pallo, joka antaa kaikelle ajalle voimaa. Palatessaan ajassa taaksepäin hän kohtaa ystäviä – ja vihollisia – näiden elämän eri vaiheissa ja ryhtyy vaaralliseen kilpajuoksuun aikaa vastaan pelastaakseen Hatuntekijän, ennen kuin on liian myöhäistä.

____________________

En oikein pitänyt Tim Burtonin Liisa ihmemaassa elokuvasta, eikä tämä jatko-osakaan kovasti vakuuta. Vaikka elokuva on karemellimaisen kaunis ja hienosti tehty, ei tällainen satuelokuva ja näyttelijöiden ylinäytteleminen oikein maistu minun makuuni. Edes Johnny Depp Hulluna Hatuntekijänä oikein tunnu onnistuvan. Ehkä en oikein ole elokuvan kohdeyleisöä ja siitä syystä johtuen elokuva ei oikein innosta. Liisa ihmemaassa olikin oikeastaan melko keskinkertainen elokuvasuoritus, mutta Liisan seikkailut peilimaassa valitettavasti alittaa riman entisestään. Ehkä tällainen ylinäytteleminen sopii lapsikatsojillem, mutta minusta se on lähinnä vaivaannuttavaa. Lisäksi, kun elokuvan juoni on lähes toisinto edellisestä, kyllästymisen arvaa. Minusta Hollywoodin elokuvien jatko-osien tekijöiden pitäisi luottaa enemmän tarinaan ja sen uudistamiseen. Tällaiset hittielokuvan toistamiset vievät perusteet kaikilta elokuvien jatko-osilta. Elokuvan juoneen on yritetty ympätä aikamatkailua, joka voisi onnistuessaan olevan herkullista juonen kuljettamisen kannalta, mutta tämäkin vesitetään elokuvassa pahemman kerran. Jos Lissan seikkailut ihmemaassa oli keskinkertainen seikkailu, on tämä jatko-osa vieläkin heikompi esitys. Tällaiset kehnot jatko-osat olisi syytä tehdä suoraan dvd-levitykseen, sillä näin heikkona esityksenä jatko ei todellakaan ole elokuvalipun arvoinen elämys. En voi oikein kenellekkään suositella tätä elokuvaa, joten jos haluat sen katsoa, katso se vaikka Netflixin kirjastosta, kun se sinne tulee. Siihen tuskin kovin montaa kuukautta menee.

*1/2

____________________

Clipart

When Alice wakes up in Wonderland she must travel through a mysterious new world to retrieve a magical scepter that can stop the evil Lord of Time before he turns forward the clock and turns Wonderland into a barren, lifeless old world. With the help of some new friends, Alice must also uncover an evil plot to put the Queen of Hearts back on the throne.

____________________

I wasn’t very fond of Tim Burton’s Alice In Wonderland,  few years ago, so it is not a big surprise, that I am not very fond of with this either. Even movie is well done and looks beautiful this kind of fairy tale won’t assure me. Not even Johnny Depp as Mad Hatter’s role don’t manage. Maybe I am not a target audience of this movie. First movie Alice In Wonderland was actually quite average movie, but this sequel is even worst. Over acted and childish story is just not for my taste. Hollywood movie makers should take these sequels more seriously. Just to make almost identically sequel with first movie won’t be enough of price of the movie ticket. There is some try to add some time travelling for story. That may sometimes be quite entertaining, but not in here. Alice In wonderland was quite average movie, but this is not even that. This should be direct to dvd movie, because this is not worth of a movie ticket. Wait until you get it from Netflix. I think it won’t take for a long time to happen. 

____________________

Ensi-ilta/ Release Date: 25.5.2016 (Finland)
Kesto/ Length: 1h 53 min
Ikäraja/ Age Limit: Canada:PG(British Columbia) / Finland:K-12 / Germany:6 / Ireland:PG / Japan:G / Netherlands:9 / Norway:9 /Singapore:PG / Sweden:11 / UK:PG / USA:PG
  

Alice-Through-the-Looking-Glass-Poster-Mad-Hatter-Johnny-Depp-800x1166

Alice_LookingGlass_800a

Alice_LookingGlass_800c

Alice_LookingGlass_800f

 

 

 

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2016 reviews

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews