Free Clipart
Miten tämä nyt sanoisi, ettei suututtaisi kaikkia Brad Pitt faneja ja niitä jotka pitävät tästä elokuvasta?
Tämä on juuri niitä elokuvia, joiden mainosbudjetti on varmaan yhtä iso, kuin itse elokuva tekemiseen käytetty summa. Mikä muuten selittäisi elokuvan massiivisen 150 miljoonan dollarin budjetin. Elokuvaa on rummutettu etukäteen niin paljon, että ihmiset on saatu uskomaan, että kyseessä olisi hyvä elokuva. Paljonkohan elokuvan budjetista on käytetty elokuva-akatemian jäsenten kestitsemiseen. Mikä muuten selittäisi elokuvan saamia kolmeatoista Oscar-ehdokkuutta?

 

Paljon on puhuttu elokuvan maskeerauksista. Niitä on kehuttu lopttomasti, mutta minusta monet elokuvan maskeeraukset oli toteutettu yli ja näyttivät lähinnä plastisilta ja epäuskottavilta. Varsinkin Daisyn meikkaus kuolivuoteellaan on lähinnä huvittavan näköistä muovinaamiota.

 

Elokuvan tarina on epäuskottava. Elokuva on ylipitkä ja hidastempoinen, eikä siinä oikein mikään kosketa. Jos minulaiseni, elokuvissa helposti kyynelehtivä ihminen ei koe mitään lähes kolmetuntisen elokuvan aikana on jossain menty pahasti pieleen. Tuntuu jotenkin vastenmieliseltä katsoa seitsemänkymppisen ukon ja kymmenen vuotiaan tytön leikkejä pöydän alla keskellä yötä. Tai se, että yli viisikymppinen perheenäiti hakee lohtua avioliittoonsa kaksikymppisen pojan seurasta. Myöskään roolisuoritukset eivät pitkälle kanna. Sori vaan Brad, vaikka oletkin komeaa katseltavaa, on lähinnä harmi, että sinua itseä saa katsella vain vajaat puoli tuntia.

 

Elokuva saatta sopia niille, jotka uskovat orjallisesti mitä mainostajat kertovat elokuvasta. Kyllähän sen katsoo kerran. Itse kuitenkin haluaisin törmätä tähän tuotokseen lähinnä mannertenvälisllä lennolla, kun pitää saada unen päästä kiinni.

**
Clipart

On the day that Hurricane Katrina hits New Orleans, elderly Daisy Williams (nee Fuller) is on her deathbed in a New Orleans hospital. At her side is her adult daughter, Caroline. Daisy asks Caroline to read to her aloud the diary of Daisy’s lifelong friend, Benjamin Button. Benjamin’s diary recounts his entire extraordinary life, the primary unusual aspect of which was his aging backwards, being diagnosed with several aging diseases at birth and thus given little chance of survival, but who does survive and gets younger with time. Abandoned by his biological father, Thomas Button, after Benjamin’s biological mother died in childbirth, Benjamin was raised by Queenie, a black woman and caregiver at a seniors home. Daisy’s grandmother was a resident at that home, which is where she first met Benjamin. Although separated through the years, Daisy and Benjamin remain in contact throughout their lives, reconnecting in their forties when in age they finally match up.

________________

How can I say this , not to antagonize all Brad Pitt fans and those who enjoy this movie?
This is precisely those films in which the advertising budget is probably as big as the movie itself used to make the sum . What else could explain the movie to a massive $ 150 million budget. The film has been trumpeted in advance so much that people have been led to believe that it would be a good movie. I wonder how much the film budget has been used in the film academy members entertaining . What else could explain the film received thirteen Academy Award nominations ?

A lot has been said about the movie Makeup . They have been praised endlessly, but I think many of the film Makeup was taken over , and seemed mostly plastic and lack credibility. Especially Daisy makeup death bed is mostly amusing -looking plastic mask.

The story is implausible . The film is a long and slow -paced, and does not correct any of the tap. If  someone like me, movies easily tearful man does not experience anything nearly three-hour movie during some have gone terribly wrong. It feels disgusting look at the opening seventy and ten year old girl plays under the table in the middle of the night. Or the fact that more than fifty mother seeks solace in marriage twenties son ’s company. In addition, the role of services not short-sighted. I’m sorry Brad , although you are like a fine watch , it is mostly an annoyance that you are self may be viewed for just under half an hour.

Agreed to make the film for those who believe in slavishly what advertisers tell us the movie. You Can considers it once. In fact , however, I would like to run into this output mainly mannertenvälisllä flight, when you need to sleep.

(translation by Google)

**
Pääosissa/ Starring: Brad Pitt, Cate Blanchett, Tilda Swinton

Ohjaus/ Director: David Fincher

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com