Free ClipartMumble on täällä taas! Vuonna 2006 lasten ja vähän isompienkin sydämiin tiensä tanssinut pingviininpoikanen Mumble johdattaa katsojat jälleen Etelämantereelle, jossa uudet seikkailut odottavat katsojia 3D:nä!

Mumble on kasvanut isoksi ja hänen pieni poikansa Erik ei isänsä suureksi hämmästykseksi osaa tanssia. Tanssimista kammoava Erik karkaa kotoa ja tutustuu mahtavaan pingviini Sveniin, joka osaa lentää! Mumble huomaa pian jäävänsä toiseksi poikansa silmissä Mahtavan Svenin rinnalla. Mutta tämä on pian ongelmista pienin, sillä väkevät voimat uhkaavat järkyttää pingviinien maailmaa. Mumble johdattaa yhteen kaikki pingviini-kansat ja erilaiset jäätikön eläimet saadakseen asiat järjestykseen ja Erik saa oppitunnin isänsä sisukkuudesta ja periksiantamattomuudesta.

_______________

Happy feet 2 on komea, mutta melko turha jatko-osa. Vaikka elokuva on komeaa katseltavaa jä se sisällöltään ykkösosaa köykäisemmäaksi. Siitä huolimatta Happy Feet on ihan mukavaa katseltavaa. 3D-animointi on komeaa ja maisemat kauniita. Olen aiemminkin sanonut, että 3D tekniikka toimii loistavasti juuri näissä animaatioissa, eikä tässäkään tavitse pettyä. Lopun kuplat tuntuvat tulevan suoraan iholle ja melkein tekisi mieli yrittää ottaa niitä kiinni elokuvasalin ilmasta. Juuri loistava animointi kantaakin tätä elokuvaa tarinan köykäisyydestä huolimatta. Ja onhan taas mukana oivaltavia musiikkiesityksiä ja Queenin upea musiikki soi hienosti pingviinienkin laulamana ; )
**1/2

Clipart Mumble the penguin has a problem: his son Erik, who is reluctant to dance, encounters The Mighty Sven, a penguin who can fly! Things get worse for Mumble when the world is shaken by powerful forces, causing him to brings together the penguin nations and their allies to set things right.

________________
Happy Feet 2 is a handsome, but a little pointless sequel. Although the film is a handsome watch and the first part of the content is quite lame. Nevertheless, Happy Feet is quite nice to look at. 3D animation is impressive and the scenery beautiful. I have said before, the 3D technology works great with just these animations, and this necessitates the provision not to be disappointed. End of the bubbles seem to come directly to the skin, and almost tempted to try to take them to the movie hall to catch the air. It is a great animation of this movie is to carry the story, despite the lightliness. And after all, once again with insightful music performances and the Queen’s magnificent music plays nicely sung by the March of the Penguins;)

(translation by Google)

**1/2

Ohjaaja/ Director: George Miller
Pääosissa/ Starring: Elijah Wood, Rob Corddry, Hank Azaria, Pink, Brad Pitt, Matt Damon, Sofia Vergara, Common, Hugo Weaving, Anthony LaPaglia

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com