Free ClipartElokuvassa Men in Black III agentit J (Will Smith) ja K (Tommy Lee Jones) palaavat… ajassa taaksepäin!
Palveltuaan rankan 15 vuoden rupeaman erikoisyksikkönsä riveissä J on nähnyt yhtä ja toista uskomatonta, mutta mikään – eivät edes avaruuden syvimpien syövereiden omituisimmat örkit – saa häntä yhtä ymmälleen kuin hänen aina niin ilahduttavan ironinen työparinsa. Kun agentti K:n henki ja koko planeetan tulevaisuus ovat vaarassa, agentti J joutuu matkustamaan ajassa taaksepäin palauttaakseen asiat oikealle tolalleen. J:lle selviää, että maailmankaikkeus kätkee salaisuuksia, joista K ei ole koskaan kertonut hänelle – salaisuuksia, jotka paljastavat itse itsensä, kun hän yhdistää voimansa nuoren agentti K:n (Josh Brolin) kanssa pelastaakseen toverinsa, yksikkönsä ja koko ihmiskunnan kohtalon.

__________

Minusta nämä aikamatkailutarinat ovat aina kiinnostavia. Ajalla ja aikajanalla kikkailut kutkuttavat kivasti mielikuvitusta. Lisäksi, kun MIB 3 onnistuu olemaan niin käsikirjoitukseltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan oivaltava ja loistava ei tästä voi olla pitämättä. Sinänsä on jännää, että elokuvasarjaa jatkettiin näinkin monen vuoden jälkeen, mutta kun tajuaa elokuvan lopussa kuinka hienosti tarina sitoo kaksi aiempaa elokuvaa ja periaatteessa vie jutun päätökseen on elokuva todellakin paikallaan ja kolmannen osan arvoinen. Komedia on vaikeaa ja hienoa nähdä, että sitä osataan nykyään vielä kirjoitettaa oivaltavasti, tarvitsematta turvautua alapäähuumoriin niin hienoa niin. Kyllähän tälle vieläkin voisi jatkoa saada, mutta ehkä hyvä jos lopetetaan nyt. Muuten rima on todella korkealla ja vaikea ylittää. 3D on elokuvassa ehkä hieman turha elementti, mutta ei siitä nyt haittaakaan ole.

****

ClipartAfter breaking out of a moon-based maximum security prison, Boris the Animal decides to go back in time and eliminate the person who arrested him – Agent K. When he does so, Agent J realizes that the time line has been changed and he too travels back to July 15, 1969, the day before Agent K is killed. After overcoming some disbelief, J manages to convince K and others of just who he is and why he’s there. With the help of a being who can see all time lines, they track Boris down. J also learns a secret, something K had never told him.

__________

I have always enjoyed these time travelling stories. It is fasinaiting to think what you can come up to with messing the timeline. MIB 3 has a decent script and good acting. It is suprising that they continued this story, but when they tie the whole story together at the end of the movie, it really is worth it. Comedy is always hard to make, but here it works nicely, whitouth securing any pee and poo humor. Hopefully this is the last movie in this series, it is good to end here. 3D is useless in this movie, so watch it in 2D.

(translation by Google)

****

Ohjaaja/ Director: Barry Sonnenfeld

Pääosissa/ Starring: Will Smith, Tommy Lee Jones, Josh Brolin, Alice Eve, Emma Thompson, Nicole Scherzinger

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com