Free Clipart

Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suuren osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruoasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli.

Elokuva perustuu kirjailija Suzanne Collinsin menestystrilogiaan Nälkäpeli (The Hunger Games).

__________

Aloin lukemaan nälkäpeli kirjaa, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Jotenkin tekstin suomennos tökki vastaan ja jätin kirjan väliin heti alkujaan. Mietin monesti englanninkielisen version lukemista, mutta en koskaan päässyt sen pariin. Ehkä hyvä niin, nyt jaksoin katsoa elokuvan vaivatta loppuun. Kaikki mitä olen kuullut kirjoista loistaa poissaolollaan elokuvassa. Elokuva on selkeästi haluttu saada mahdollisimman ison yleisön katsottavaksi, joten kirjojen rajuus ja voimakas yhteiskuntakritiikki loistaa elokuvassa poissaolollaan. En tietenkään tarkoita, että elokuvassa pitäisi näyttää ja mässäillä teinien kaulojen katkomista, mutta ehkä tästä olisi hieman voimallisemman tehdä ikärajan kustannuksella. Lisäksi elokuvan yhteiskuntakritiikki jää melko pehmoiselle ja vähäiselle tasolle vaikka siihenkin olisi voinut tarttua voimallisemmin. Lisäksi Capitolin henkilöhahmojen ylinäytteleminen ärsyttää. Ei nälkäpeli huono ole, mutta ehkä odotukseni oli hieman korkeammalla. Ihan viihdyttävä reilu kaksituntinen paketti on ja ihan hyvin se pysyy kasassa. Aavistuksen verran kuitenkin petyin siihen, mitä kirjoista olin kuullut. Toivottavasti nyt kun ekalla osalla on tehty kunnolla rahaa, voidaan jatko-osiin panna enemmän latausta. Ehkä sitä tässä on tavoiteltukkin ja sarja synkistyy ja voimistuu loppua kohti, samaan tapaan kuin Harry Potteritkin. Toivotaan näin. Jatkoa jään kuitenkin odottamaan. Toivottavasti sitä tulee pian.

***1/2

ClipartIn a dystopian future, the totalitarian nation of Panem is divided between 12 districts and the Capitol. Each year two young representatives from each district are selected by lottery to participate in The Hunger Games. Part entertainment, part brutal retribution for a past rebellion, the televised games are broadcast throughout Panem. The 24 participants are forced to eliminate their competitors while the citizens of Panem are required to watch. When 16-year-old Katniss’s young sister, Prim, is selected as District 12’s female representative, Katniss volunteers to take her place. She and her male counterpart Peeta, are pitted against bigger, stronger representatives, some of whom have trained for this their whole lives.

__________

 

 

 

I started to read the hunger game book, but I could not get off the ground. Somehow, text translation poking against the book , and I left as soon as between the first place. I wondered many times in the English version to read, but I never got the pair . Perhaps just as well, now intervals to watch the movie to the end without difficulty . Everything I’ve heard about the books conspicuous by its absence movie. The film is clearly desired to get as big public viewing , so the harshness of books , and a strong social critique of the film excels in its absence. I do not mean that the movie should look and teens indulge in the necks of cutting man-made , but perhaps this would be a little to do with their powerful at the expense of age . In addition, the social criticism of the film is fairly soft and cuddly , and to a low level even if Something would have to grab more powerfully . In addition, the Capitol of the characters over acting irritating . No hunger games is not bad , but maybe my expectations were a little higher . Just over an entertaining two-hour package is just fine and it stays together . Slightly , however, I was disappointed with what I had heard of the books . Hopefully, now that the majority of the first album is done properly the money, to be sequels to put more charge . Perhaps it is this tavoiteltukkin and a series of turns dark and becomes stronger towards the end , in the same way as I cried for Harry Potter . Let’s hope so. Continuation of the ice , however, to wait. I hope it will be soon.

(translation by Google)

**1/2

 

 

Ohjaaja/ Director: Gary Ross

Pääosissa/ Starring: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks, Woody Harrelson, Stanley Tucci, Willow Shields, Donald Sutherland, Toby Jones, Lenny Kravitz

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com