Free ClipartEletään vuotta 2028 ja monikansallinen mahtiyhtiö OmniCorp hallitsee suvereenisti robottiteknologian alaa. Sen robotteja on jo pitkään käytetty sotilastehtävissä ympäri maailmaa – ja OmniCorp on tietysti tehnyt niillä muhkean tilin. Sopivan tilaisuuden tullen yhtiö tahtoo lanseerata kiistellyn tekniikkansa myös kotimaan markkinoille. Niinpä kun Alex Murphy (Joel Kinnaman) – mallikelpoinen aviomies, isä ja poliisi, joka tekee parhaansa kitkeäkseen rikoksen ja korruption Detroitista – loukkaantuu vakavasti työtehtävissä, OmniCorp haluaa ryhtyä tekniikkansa avulla rakentamaan lainvartijaa, joka on puoliksi ihminen, puoliksi robotti. OmniCorp visioi, että kun jokaisessa kaupungissa on oma RoboCop, firman pankkitili on jälleen monia miljardeja lihavampi. Yhtä asiaa yhtiö ei kuitenkaan osaa ottaa huomioon: koneen sisällä on nimittäin edelleen ihminen, joka tahtoo, että oikeus toteutuu.

Robocopin uusintaversiota ei kannata lähteä vertaamaan alkuperäiseen Paul Verhoevenin elokuvaan. Kannatta lähteä avoimin mielin katsomaan, millainen sci-fi seikkailu uusi Robocop on. Jos lähtee liikaa vertaamaan alkuperäiseen elokuvaan pettyy varmasti. Jos taas uskaltaa olla avoin ja katsoa tämä elokuva nuorille teineille suunnattuna sci-fi elokuvana, niin silloin elokuva toimii melko mukavasti. Itse ainakin olin iloisesti yllättynyt elokuvan viihdyttävyydestä. Elokuvan suurimpia ongelmia on henkilöhahmojen toimimattomuus, ei niinkään itse toiminta. Elokuva on toiminnallisesti näyttävää viihdettä ja melko verettömänä se toimii myös nuoremmillekkin katsojille. Huonoa elokuvassa on se, ettei oikein pysty samaistumaan mihinkään roolihahmoon ja siksi elokuvan jännitteet jäävät melko valjuiksi. Omnicorpista ei saada tehtyä tarpeeksi rahanhimoista yritystä, jotta sitä voisi inhota, eikä Kinnemanin esittämä Robocop/ Alex Murrphy saa omaa ristiriitaansa kaivettua tarpeeksi pinnalle. Hyvänä esimerkkinä käy kohtaus, jossa Alexin oma tahto- ja tunnetila säädetään pois ja ohjataan Robocopia enemmän tunteettomaksi koneeksi. Katsoja melkein toivoo, ettei omia tunteita enää nostettaisikaan pinnalle, vaan jätettäisiin Alex toimimaan ilman omia tunteita. Täysin robottina, vaikka tekijöillä on varmaankin ollut juuri päinvastainen tarkoitus.  Jäljelle jää vain melko kevyt sci-fi toiminta elokuva. Tästä syystä ei kannata verrata elokuvaa alkuperäiseen, jonka yhteiskuntakritiikki oli suorastaan viiltävää. Myös alkuperäisen elokuvan väkivalta on laimennettu K-12 elokuvalle sopivaksi. Väkivallan puuttuminen ei välttämättä ole ongelma, koska nyt elokuva on selkeästi suunnattu myös nuoremmalle katsojakunnalle. Jos voit katsoa uuden version Robocopista, ilman vertaamista alkuperäiseen, niin silloin elokuva toimii keskiverto hyvin sci-fi toimintana. Jos taas haluat verrata elokuvan onnistumista alkuperäiseen, kannattanee jättää elokuva katsomatta.

***

____________________________



ClipartIn RoboCop, the year is 2028 and multinational conglomerate OmniCorp is at the center of robot technology. Overseas, their drones have been used by the military for years – and it’s meant billions for OmniCorp’s bottom line. Now OmniCorp wants to bring their controversial technology to the home front, and they see a golden opportunity to do it. When Alex Murphy (Joel Kinnaman) – a loving husband, father and good cop doing his best to stem the tide of crime and corruption in Detroit – is critically injured in the line of duty, OmniCorp sees their chance for a part-man, part-robot police officer. OmniCorp envisions a RoboCop in every city and even more billions for their shareholders, but they never counted on one thing: there is still a man inside the machine pursuing justice.


Robocop latest version is not worth to go to compare to the original Paul Verhoeven film. You should go with an open mind and see what kind of a sci-fi adventure is a new Robocop . If you leave too much to compare to the original movie will be disappointed for sure. If, however, the courage to be open and have a look at this film for young teenagers directed sci-fi film , then the film works quite nicely . In fact, at least I was pleasantly surprised by the movie. The biggest problems is the failure to act of the characters , rather than the action itself. The film is functionally quite spectacular entertainment and unbloody it also works to younger viewers. Bad in the movie is the fact that it can not really empathize with any character role in the film and, therefore, tensions will remain quite lame . Omnicorp does not get enough of the love of money made ​​by the company so that it could detest , and Kinneman’s presented by Robocop / Alex Murrphy get their own conflict between his dig enough emotions on the surface . A good example is the scene where Alex’s own mind and emotional states away and is controlled by RoboCop more insensitive machine. The viewer almost hopes that his feelings are no longer being raised on the surface , but Alex would be left to operate without his own feelings. Fully robot , even if the movie makers have probably been just the opposite purpose . All that remains is quite light sci-fi action film . For this reason, should not be compared to the original film , which was strong of social critique. Also, the original movie violence is diluted PG-13 movie to fit . Absence of violence is not necessarily a problem, because now the film is clearly aimed at the younger audience base. If you look at the new version of Robocop , without a comparison to the original , then the film works quite well as sci-fi action movie. If you want to compare it to original movie , it’s better that you don’t watch this movie.

***

Ensi-ilta/ Release date (Fin.): 14.2.2014
Kesto/ Length: 1h 58 min
Ikäraja/ Age limit: 12 Fin, USA:PG-13

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews