Free Clipart

 

Vuosi 2031. Epäonninen yritys keskeyttää ilmaston lämpeneminen johtaa uuteen jääkauteen. Ihmiskunnan viimeinen turvapaikka on junassa nimeltä Snowpiercer, joka kiertää ympäri maailmaa ikiliikkujamoottorinsa voimin.

Jäistä maisemaa puhkovassa junassa noudatetaan tiukkaa luokkajakoa: köyhät kyykistelevät junan takaosassa rikkaiden ja etuoikeutettujen nauttiessa leveästä elämästä junan keulassa. Helvetti pääsee valloilleen, kun köyhempi osa nousee kapinaan…

 

Snowpiercer on yksi parhaimpia dystopia elokuvia, mitä olen viimeaikoina nähnyt. Se ei kuitenkaan ole mestariteos. Pari ongelmaa tulee näin heti mieleen. Elokuva on aivan turhan pitkä ja sisältää paljon turhuuksia, jotka olisi voinut karsia pois elokuvasta. Siinä missä joissain vaunuosastoissa viivytään ja käydään isoja taisteluja, toisten osastojen läpi vain kävellään siellä olevien ihmisten ihmetellessä ohi kulkevaa köyhälistöä. Myös elokuvan loppuratkaisu ei ole tarpeeksi yllättävä. Elokuva oikeastaan väsähtää, kun joukko lopulta pääsee ensimmäiseen vaunuun. Elokuva on kyllä teknisesti komeaa katseltavaa ja maisemat junan ikkunoista lohduttoman hienoja. Puoli tuntia olisi voinut kevyesti leikata pois elokuvan pituudesta ja keksiä hieman parempi loppu elokuvalle, niin silloin tämä olisi toiminut hyvin. Näyttelijäkaarti on halpiselokuvalle poikkeuksellisen vahvaa ja normaalisti niin pökkelömäinen Chris Evanskin suoriutuu roolistaan melko moitteettomasti. Tilda Swinton on loistava köyhiä kyykyttävän pahiksen roolissa. Kaiken kaikkiaan keskinkertaista parempi dystopia elokuva.

***1/2

________________________________________

Clipart

Set in a future where a failed climate-change experiment kills all life on the planet except for a lucky few who boarded the Snowpiercer, a train that travels around the globe, where a class system emerges.

 

Snowpiercer is one of the best dystopia movies what I have seen lately. Yet it is not a masterpiece. Couple of problems comes to my mind immediately. Movie is way too long and contains lot of vanities that could been cut out from the movie. Some of the train cabins are just vain when people just walk through them. Some of the cabins contain a lot of action and some none, just people to watching them pass by. Also the ending of the film is not surprising enough. Movie feels to run out of steam, when they finally reach the first compartment. Technically movie is beautiful to watch and scenery through train windows are inconsolable gorgeous. Actors are exceptional sterling for low budget movie. Even Chris Evans, normally so log actor makes his role admissible. Tilda Swinton sparkles as a meanie. Overall the movie is better than average dystopia movie even with few falls.

***1/2

 

Ohjaaja/ DirectorJoon-ho Bong
Ensi-ilta/Release Date (Fin.)11.7.2014
Kesto/ Length2h 06 min
Ikäraja/ Age Limit16 (Fin), USA: R
  

 

snowpiercer_poster_1

Snowpiercer_800aSnowpiercer_800b

 

 

 

 

 

 

 

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews