Free Clipart

1960-luvun alussa CIA-agentti Napoleon Solo ja KGB-agentti Illya Kuryakin osallistuvat yhteisoperaatioon. Heidän tehtävänään on pysäyttää mysteerinen rikollisjärjestö, joka yrittää levittää ydinaseita.

________________

The Man from U.N.C.L.E. on elokuvana melkoinen pettymys. En ole koskaan nähnyt alkuperäistä televisiosarjaa, joten en voi kokea elokuvaa edes nostalgian nosteena. Ainoa hyvä asia elokuvassa on sen kuusikymmentäluvulle sijoittuva kuvasto, mikä antaa elokuvalle mukava raikkaan ilmeen. Ihan hyvä ettei elokuvaa ole lähdetty päivittämään nykyaikaan, vaan on pysytty alkuperisissä kylmän sodan teemoissa. Siihen tosin kaikki hyvä elokuvassa rajoittuukin. Elokuvassa on selkeästi pyritty parodioimaan Bond-elokuvia, mutta elokuva huumori ei ole tarpeeksi terävää onnistuakseen siinä. Elokuvan teksti tuntuukin enemmän suunnatulta varhaisteiniyleisölle, kuin aikuiskatsojille, mikä omalta osaltaan saa katsojan hämmennyksiin. Jos kerran kyseessä on kuusikymmentäluvulle sijoittuva televisiosarjan lämmittely, tuntuu teiniyleisölle suunnattu teksti hämmentävältä. Onhan suurin osa kuusikymmentäluvulla eläneistä jo reippaasti yli viisikymppistä yleisöä. Myös elokuvan rytmi on melko hämmentävä. Siinä ei ole kunnollista alkua, keskikohtaa, eikä oikein kunnon loppuakaan. Paremmalla leikkauksella ja draaman ajoituksella olisi seikkailusta ehkä saanut kelvollisen. Nyt elokuva tuntuu lähinnä kohtauksien yhteen liimaamiselta, jossa ilmeisesti suurimpana tavoitteena on ollut saada elokuvalle pituutta kaksi tuntia täyteen.

Elokuvan tarina on epäuskottava ja näyttelijät eivät oikein saa hahmoistaan mitään irti. Englantia amerikkalaisittain vääntävä venäläinen tuntuu lähinnä koomiselta ja teräsmiehenä kunnostautunut Heny Cavill ei oikein istahda agentin roolin. Elokuvan parasta antia on sen kuvasto, mutta yksinään se ei jaksa kannatella tarinaa kahden tunnin ajan. Ennalta-arvattava juoni ja kömpelöt vitsit vaikuttava lähinnä katsojan aliarvioinnilta. Tämä elokuva kannattaa jättää omiin oloihinsa teatterilevityksessä ja se kannattaa lähinnä katsoa kotiteatterissa, missä aina voi laittaa paussin päälle jääkaapilla käydessä. Turhaa viihdettä, missä olisi paremmalla toteutuksella ehkä paljonkin mahdollisuuksia onnistua. Nyt kokonaisuus lähinnä puuduttaa ja saa miettimään miksi tästäkin piti maksaa elokuvalipun hinta, kun tämän luultavasti saa parilla eurolla tarjouslaarista DVD:nä muutaman kuukauden kuluttua.

*

________________

Clipart

In the 1960s with the Cold War in play, CIA agent Napoleon Solo successfully helps Gaby Teller defect to West Germany despite the intimidating opposition of KGB agent Illya Kuryakin. Later, all three unexpectedly find themselves working together in a joint mission to stop a private criminal organization from using Gaby’s father’s scientific expertise to construct their own nuclear bomb. Through clenched teeth and stylish poise, all three must find a way to cooperate for the sake of world peace, even as they each pursue their own agendas.

_________________

The Man from U.N.C.L.E. is quite big disappointment. I haven’t seen the original television series, so I can’t even feel a bit of nostalgia. Only good thing in this movie is it’s imagery of 60’s which makes it looks fresh. Good thing is that they haven’t try to bring story to present. It try so hard to make James Bond parody, but doesn’t manage in it. Humor is not good enough and it feels to written to younger audience. That feels quite stupid because most of it’s audience is way older than 50’s. Timing of the the movie is also a big problem. It feels like there is only bunch of  sequences glued together. With better timing it could be a better story.

Story is lame and implausible and actors won’t get anything out of their characters. Russian agent who try to speak English with Russian accent feels just stupid and Henry Cavill is not believable agent. Predictable story and clumsy jokes just don’t work. It is better to leave this movie alone in it’s theatrical release and pick it up when it comes out in DVD. It only takes few months when you found it from sales with only few Euros to pay, so it is better to watch at home when you are always free to pause it when visiting at refrigerator.

*

_________________

Ohjaaja/ Director: Guy Ritchie
Ensi-ilta/ Release Date: 4.9.2015 (Finland)
Kesto/ Length: 1h 56 min

Ikäraja/ Age Limit: Finland:12/ Argentina:13 / Austria:12 / Canada:PG (British Columbia) / Germany:12 / Japan:G / Netherlands:16 / Norway:11 /Philippines:PG-13 / Portugal:M/12 / Russia:12+ / Singapore:PG13 / South Korea:12 / Sweden:11 / Thailand:G / UK:12A/ USA:PG-13

  

man-from-uncle-poster

TheManFromUNCLE_800b

TheManFromUNCLE_800d

TheManFromUNCLE_800f

 

 

 

Pictures:www.finnkino.fi/internet

Trailer:www.youtube.com

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews