Free Clipart

Cassandra Claren suositun nuortenromaanisarjan ensimmäisen osan filmatisoinnissa tavallinen teinityttö Clary törmää salaperäisiin Varjometsästäjiin, jotka johdattavat hänet demonien, vampyyrien ja haltijoiden maailmaan.

Kun Clary Fray lähtee New Yorkin Pandemonium-yökerhoon, hän ei todellakaan odota joutuvansa todistamaan nuoren pojan murhaa – varsinkaan murhaa, jonka tekee kolme outoihin tatuointeihin verhottua ja merkillisiä aseita käyttävää nuorta. Lisäksi ruumiskin katoaa vielä jäljettömiin. Tapauksesta on hankala ilmoittaa poliisille, kun kukaan muu ei ole nähnyt tappajia eikä jäljellä ole mitään – ei edes veritahraa – jolla voisi todistaa pojan kuolleen. Vai oliko uhrina poika?

Näin Clary tulee ensi kerran kohdanneeksi Varjometsästäjät – soturit, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen kitkeä demonit maan päältä. Hän tapaa ensi kerran myös Varjometsästäjiin kuuluvan Jacen, joka näyttää päällepäin enkeliltä mutta jolla on varsin pirullinen luonto. Vuorokauden kuluessa Clary kuitenkin tempautuu mukaan Jacen ja Varjometsästäjien maailmaan kostoretkelle, kun hänen oma äitinsä katoaa ja demoni hyökkää vielä Claryn itsensäkin kimppuun. Mutta miksi demonit olisivat kiinnostuneita Claryn ja tämän äidin kaltaisista tavallisista kuolevaisista? Ja miten Clary on yhtäkkiä saanut näkemisen kyvyn? Sen Varjometsästäjätkin haluaisivat tietää…

___________

Luukaupunki on melkoinen tehostevyörytys. Melkein niin paha, että elokuvan tarinankerronta kärsii ja juoni on melkoinen sekamelska. Luukaupungista puuttuu tarttumapinta ja sen hahmot jäävät turhan etäisiksi. Kirjasta olisi varmasti saanut paremman elokuvan keskittymällä enemmän päähenkilöihin ja heidän väliseen kemiaan. Myös kirjan tapahtumia olisi voinut karsia enemmän ja keskittyä rakentamaan toimivia ihmisuhteita. Ei Luukaupunki kuitenkaan aivan älyttömän huono ole, varsinkin jos sitä vertaa Twilight saagaan, johon sitä elokuvan aiheen takia tulee vällttämättä verrattua. Onneksi en ollut ehtinyt paljon lukea elokuvasta etukäteen, joten kyllähän tuon parituntisen leffassa isrtui. Jos elokuvalle saadaan jatkoa, olisi hyvä keskittyä parempaan käsikirjoitukseen ja henkilöhahmojen syventämiseen.

**1/2

ClipartSet in contemporary New York City, a seemingly ordinary teenager, Clary Fray (Lily Collins), discovers she is the descendant of a line of Shadowhunters, a secret cadre of young half-angel warriors locked in an ancient battle to protect our world from demons. After the disappearance of her mother (Lena Headey), Clary must join forces with a group of Shadowhunters, who introduce her to a dangerous alternate New York called Downworld, filled with demons, warlocks, vampires, werewolves and other deadly creatures.

___________

City of bones is more CGI effects than serious movie. Script is confusing and strange. City of Bones doesn’t have anything to catch and storytelling is weak. None of the characters feels natural and familiar. I am sure that the story in book is much richer and stronger than here. Despite of that City of Bones is not too bad to watch. Especially if you compare it to Twilight-saga. It was good thing to go to see this movie without knowing much about it, so I was etertained enough to watch the whole movie. I just hope that if they are going to film more movies to this series they focus on characters more. Better script is unconditional if they want to succeed with this series.

**1/2

Ohjaaja/ Director: Harald Zwart

Pääosissa/ Starring: Lily Collins, Jamie Campbell Bower, Lena Headey, Jonathan Rhys Meyers, Kevin Zegers, Robert Sheehan, Jared Harris, Aidan Turner, Kevin Durand, Robert Maillet, Jemima West, Godfrey Gao

  

 

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com