Free Clipart

Kaiken teoria kertoo yhdestä maailman merkittävimmistä elossa olevista ajattelijoista, astrofyysikko Stephen Hawkingista. Se on myös tarina kahdesta ihmisestä, joiden rakkaus oli kyllin väkevää uhmaamaan kovintakin kohtaloa.

Vuonna 1963 maineikkaan Cambridgen yliopiston lahjakas kosmologian opiskelija Stephen (Eddie Redmayne, Les Misérables, My Week with Marilyn) etenee tiedemaailmassa pitkin harppauksin. Stephenin oma maailma mullistuu kun hän rakastuu humanistiin, kirjallisuustieteitä opiskelevaan Jane Wildeen (Felicity Jones, The Invisible Woman – Kielletty rakkaus).

Järkytyksekseen Stephen saa kuitenkin vain 21-vuotiaana kuulla kärsivänsä harvinaisesta motoneuronisairaudesta. Edetessään se tulee lamauttamaan hänen raajansa, rappeuttamaan hänen lihaksensa ja viemään puhekyvyn. Elinaikaa hänellä ennustetaan olevan jäljellä korkeintaan kaksi vuotta.

Janen rakkaus ja määrätietoisuus eivät järky vaan pari menee vihille ja perustaa perheen. Tuoreen vaimonsa tukemana Stephen ei suostu alistumaan kohtaloonsa. Jane kannustaa häntä tekemään loppuun väitöskirjansa, jossa on mukana hänen teoriansa universumin synnystä. Stephen käynnistää kunnianhimoisimman tutkimushankkeensa, jossa keskitytään juuri siihen, mitä hänellä on kovin vähän jäljellä – aikaan.

Miehensä tavoitellessa läpimurtoa tutkimuksessa perheen arkea kannatteleva Jane joutuu kohtaamaan oman jaksamisensa rajat. Vastoinkäymisten kautta he tulevat yhdessä saavuttaneeksi enemmän kuin mistä olisivat koskaan uskaltaneet edes uneksia.

______________

Kaiken teoria on loistava, kaunis ja ennenkaikkea rehellinen elokuva. Se ei kaunistele tarinaansa, eikä vastaavasti ammenna sääliä dramaattisesta kohtalosta. Se kertoo rehellisesti, kuinka vaikeaa elämä voi olla puolison sairastuessa liikuntakyvyttömäksi. Kuinka parisuhde välttämättä joutuu koetukselle tällaisessa suhteessa, mutta se myös kertoo kauniisti, kuinka kestävää oikea rakkaus voi olla koeteltunakin. Eddie Redmayne näyttelee hitaasti rampautuvaa Stephen Hawkingia hämmentävän loisteliaasti ja on varmasti ansainnut Oscarinsa roolistaan, mikäli se kohdalle napsahtaa. Felicity Jones Stephenin vaimona yltää myös hyvään roolisuoritukseen, mutta tuskin osastaan ihan Oscaria kuitenkaan saa. Elokuva on koskettava, mutta myös moninpaikoin erittäin elämänmyönteinen ja positiivinen. Jotenkin koko Hawkingin elämä tuntuu elokuvaa suuremmalta tarinalta, joka saa uskomaan hyvään. Traaginen rakkaustarina, joka väistämättä joutuu koetukselle, mutta muuttuu kuitenkin kaiken kestäväksi ystävyydeksi. Tarina, joka tuntuu liian uskomattomalta ollakseen totta. Loistava draamaelokuva todellisesta elämästä, jonka elämänmyönteisyys tuntuu käsin kosketeltavalta. Muista ottaa nenäliinapaketti mukaan. Karskeimmankin katsojan silmäkulmaan saattaa muutama kyynel tirahtaa katsoessa  tätä loistavaa elämänmakuista ja voimakasta draamaa. En ole lukenut Hawkingin kirjaa ajan lyhyt historia, mutta elokuva saa kyllä minut varmuudella tarttumaan teokseen kunhan sen jostain saan käsiini.

*****

__________________________________________________________

Clipart

The Theory of Everything is the story of the most brilliant and celebrated physicist of our time, Stephen Hawking, and Jane Wilde the arts student he fell in love with whilst studying at Cambridge in the 1960s. Little was expected from Stephen Hawking, a bright but shiftless student of cosmology, given just two years to live following the diagnosis of a fatal illness at 21 years of age. He became galvanized, however, by the love of fellow Cambridge student, Jane Wilde, and he went on to be called the successor to Einstein, as well as a husband and father to their three children. Over the course of their marriage as Stephen’s body collapsed and his academic renown soared, fault lines were exposed that tested the lineaments of their relationship and dramatically altered the course of both of their lives.

______________

 

The Theory of Everything is brilliant, beautiful and most of all honest movie. It won’t mince it’s story and other way it won’t take pity on Hawking’s dramatic life. It is a honest story how hard life can be with life lasting serious illness. It is a story how relationship will be put to test in this hard situation, but it is also a beautiful story how sustainable true love can be. Eddie Redmayne is brilliant as slowly crippling Hawking and deserves his is if he will pick it. Felicity Jones acts strongly as Hawkings wife, but I not well enough to deserve Oscar from her role. This movie is humble and touching story, but many ways very positive story. Somehow the whole story feels much bigger than life. It is a tragic love story which ultimately comes ti it’s tragic end and becomes a life lasting friendship. I haven’t read Hawkins A Brief History of Time but I certainly will read it when I get a copy of it. Remember to bring tissues with you, because you certainly find some tears on your eyes to watch this.

*****

______________

 

Ensi-ilta/ Release Date: 6.2.2015 (Fin.)
Kesto/ Length: 2h 03 min