Free Clipart>Tyttärensä Renesmeen syntymän jälkeen Bella nauttii elämästään ja uusista voimistaan, mutta perheonni järkkyy pian uudestaan. Irina saa Volturit uskomaan Renesmeen olevan uhka heidän vallalleen, ja Bella ja Cullenit joutuvat haalimaan kaikki mahdolliset liittolaiset puolelleen suojellakseen perhettään viimeisessä, ratkaisevassa taistelussa.

__________

En olisi uskonut, että sanon tämän. Twilightin päätösosa on ihan katsottava. Toki elokuva on uskomattoman typerä ja puiseva, mutta elokuvaan mukkan tuotu huumori pelastaa edes jonkin verran. Hyvä elokuva tämä ei todellakaan ole, mutta jos kaikki kolme aiempaa ovat olleet ala-arvoisia voi päätösosaa pitää kuitenkin katsottavana. Ensimmäinen puolisko elokuvasta on melko typerää jaarittelua ja puissa hyppimistä. Yritetään pohjustaa tulevaa suurta taistelua ja pörhistellään toisille teinimäisen typerästi. Selvästikkään en kuulu elokuvan kohdeyleisöön, mutta pakkohan tämä oli katsoa, kun aiemmatkin osat on nähty. Toinen puolisko leffasta on sitten sitä yhteenottoa joka on melko puisevaa ja kun lopuksi ei sitten oikeasti tapahdukkaan mitään lässähtää pannukakku kasaan. Lopun näyt tulevaisuudesta ja tämän perverssin uusioperheen tulevaisuudesta onkin sitten luku sinänsä. Onneksi elokuvan alussa esitettiin traileri rouva Meyerin seuraavasta tuotoksesta, “The Host”, mikä ainakin tarinana vaikuttaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti siitä ei tule yhtä lässähtänyttä teinidraamaa kuin tämä Twilight saaga.

**

ClipartThe final Twilight Saga begins with Bella now a vampire learning to use her abilities. And happy to see her daughter, Renesmee is flourishing. But when someone sees Renesmee do something that makes them think that she was turned. This person goes to the Volturi, because it is a violation to turn a child. And the penalty is death for both who turned the child into a vampire and the child, cause they deem a turned child too dangerous. Alice gets a vision of the Volturi coming after them. So the Cullens try to convince them that Renesmee is not a threat. So they ask friends and family to come stand with them. But when someone who has it in for the Volturi shows up and tells them they should be ready for a fight. And they get ready.

__________

To be honest I never thought I say this. Breaking Dawn part 2 ia a watcable movie. Of course the movie is unbeliveble stupid, but thanks for the humor they brought in to this part, the movie is a watchable. It really is not a good movie, but if all previous Twilight movies has been total disasters this one won’t bore you to death. First half of the movie confusing stupid talking and jumpings from tree to tree and full of stupid teenage ruffle. Obviouvsly I don’t belong to this movie this movie genre. The second half of the movie is silly and stupid fighting and when finally nothing never happens the movie loses it’s credible. Glimpses from the future at the end of the movie makes this pervert and stupid family even more boring. Thank God it was the last Twilight movie. Hopefully mrs Meyer’s next movie is better than this teenage drama.

**

Ohjaaja: Bill Condon

Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Maggie Grace, Dakota Fanning, Michael Sheen, Kellan Lutz, Nikki Reed, Jackson Rathbone

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com