Free ClipartSam Worthington, Ralph Fiennes ja Liam Neeson ovat Titaanien raivon sotivia jumalia. Vuosikymmen voittoisan taistelunsa jälkeen Zeuksen (Neeson) poika puolijumala Perseus (Worthington) yrittää viettää rauhallista perhe-elämää kalastaen ja 10-vuotiaasta pojastaan Heliuksesta huolehtien. Samaan aikaan taistelu vallasta jumalten ja Titaanien välillä on leimahtamassa uuteen liekkiin. Jumalien voimat ovat vaarallisesti heikentyneet ihmisten välinpitämättömyydestä johtuen ja he ovat menettämässä otettaan vangitsemistaan Titaaneista ja heidän johtajastaan Kronoksesta.

__________

Titaanien raivo on todellinen digipikselihömppäelokuva. Melkein yhtä hölmö, kuin äskeinen sanakin. Sisällötöntä mäiskintää ja digipikselien raivoa ilman sen kummempaa tarkoitusta. Jos olisin elokuva-arvostelija ammatiltani, voisin helposti antaa moiselle tekeleelle yhden, tai maksimissaa kaksi tähteä. Mutta tehtäväni tässä blogissa on arvostella elokuvia katsojan kannalta, joten päädyn kolmeen tähteen. Tämä on ihan kivaa aivot narikkaan viihdettä, varsinkin näin työpäivän päätteeksi. Ei tarvitse miettiä mitään sen vakavammin. Antaa vaan pikselitehtailijoiden loihtia mäiskettä valkokankaalle. Jos ei odota elokuvalta muuta kuin pelkkää viihdettä, niin kyllä tällaisen katsoo. Tämä kuuluu niihin elokuviin, jotka on pakkko katsoa elokuvissa mikäli aikoo kyseisen tuotoksen katsoa. Kotiteatterilla ei millään tavalla saa aikaan vastaavaa mäiskettä, varsinkaan jos asut kerrostalossa ja haluat naapurisovun säilyvän. Mutta leffassa kertakäyttöviihteenä tämä kyllä toimii. Varsinkin jos on tarpeeksi poppareita, karkkia ja limua mukana.

***

ClipartA decade after his heroic defeat of the monstrous Kraken, Perseus-the demigod son of Zeus-is attempting to live a quieter life as a village fisherman and the sole parent to his 10-year old son, Helius. Meanwhile, a struggle for supremacy rages between the gods and the Titans. Dangerously weakened by humanity’s lack of devotion, the gods are losing control of the imprisoned Titans and their ferocious leader, Kronos, father of the long-ruling brothers Zeus, Hades and Poseidon. The triumvirate had overthrown their powerful father long ago, leaving him to rot in the gloomy abyss of Tartarus, a dungeon that lies deep within the cavernous underworld. Perseus cannot ignore his true calling when Hades, along with Zeus’ godly son, Ares (Edgar Ramírez), switch loyalty and make a deal with Kronos to capture Zeus. The Titans’ strength grows stronger as Zeus’ remaining godly powers are siphoned, and hell is unleashed on earth. Enlisting the help of the warrior Queen Andromeda (Rosamund Pike),

_____________
Clash of rabies is a real effect rumble CGI movie. Almost as silly as the recent sanakin . Sisällötöntä mäiskintää and pixel rage without much purpose. If I were a film critic by profession, I could easily give a sublime one or max two stars. But the mission of this blog is to criticize the films the viewer point of view , so the end to three stars . This is nice brain cloakroom entertainment, especially at the end of the day . No need to worry about any of it seriously. Provides a true CGI conjure up the screen. If you do not wait for the movie other than mere entertainment , then yes, such a view . This is one of those movies that is have to watch movies where the output will look. The home theater does not in any way be responsible slashing time , especially if you live in an apartment building and you want to remain neighborliness . But this does work . Especially if there is enough of a swinger , candy and soda included.

(translation by Google)

Ohjaaja/ Director: Jonathan Liebesman

Pääosissa/ Starring: Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Rosamund Pike, Bill Nighy, Toby Kebbell, Danny Huston, Édgar Ramírez

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com