Free Clipart

Gone Girl on David Fincherin (mm. Girl with the Dragon Tattoo, Fight Club) ohjaama elokuva Gillian Flynnin menestysjännäristä “Kiltti tyttö”, joka on paitsi kylmäävä trilleri myös ironinen ja viiltävä kuvaus nykyaikaisesta avioliitosta.

Nick Dunne (Ben Affleck) ilmoittaa viidentenä hääpäivänään kauniin vaimonsa Amyn (Rosamund Pike) kadonneen. Poliisin ja jatkuvasti kasvavan mediahuomion puristuksissa Nickin rakentama kuva auvoisesta avioliitosta alkaa rakoilla. Pian hänen lukuisat valheensa ja outo käytöksensä saavat kaikki kysymään saman synkän kysymyksen: tappoiko Nick Dunne vaimonsa?

____________

Gone Girl on ihan toimiva trilleri. Erikoisen tarinan avulla se pitää katsojan mielenkiinnon yllä aina elokuvan loppumetreille asti. Tarinan molempia puolia availlaan mukavan pikkuhiljaa ja molemmat puolet tarinasta alkavat pettämään pikkuhiljaa, joka saa katsojan epäilemään vuoroin molempia osapuolia syyllisyydestä. Yksi ongelma tarinankerronnassa kuitenkin on. Elokuva on äärimmäisen hidas alussa ja kun sitten tarinaa avataan enemmän juoni hyppii kovalla vauhdilla eteenpäin ja katkeaa kuin seinään, jättäen tarinan loppuratkaisun keskeneräiseksi. David Fincherin ohjaus on selkeää, mutta hieman jäykähköä. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt kirjan kirjoittaja. Varmasti kirjailijalla on selkeä käsitys tarinastaan, mutta katsoja jää hieman hankalampaan tilanteeseen yrittäessään päästä selville juonikuvioista. Elokuvallinen kerronta kun poikkeaa huomattavasti kirjallisesta kertomuksesta. Kuitenkin Gone Girl onnistuu myös elokuvana olevaan yllättävä ja monikerroksinen trilleri. Tarina, jonka juonta et todellakaan jalua tietää etukäteen. Ben Affleck onnistuu kohtuullisesti Nick Dunnen roolissaan, mutta Rosamund Pike on suorastaan loistava Amy Dunnen roolissa. Jos elokuvan kerronta olisi ollut hieman tasaisempi, eikä koko tarinaa olisi roiskaistu kerralla auki, olisi elokuva ollut helposti viiden tähden arvoinen. Nyt tarinan epätasaisuuden vuoksi elokuva saa minulta neljä tähteä. Ihan kelpo trilleri kuitenkin. 

****

_________________________________________________________________

Clipart

 

On the occasion of his fifth wedding anniversary, Nick Dunne reports that his wife, Amy, has gone missing. Under pressure from the police and a growing media frenzy, Nick’s portrait of a blissful union begins to crumble. Soon his lies, deceits and strange behavior have everyone asking the same dark question: Did Nick Dunne kill his wife?

__________

Gone Girl is a functional thriller. With it exceptional story it will keep your interest up until the end of movie. Both sides of the story open bit by bit and it keeps spectator at loose end. There is one problem though. Story stats very slowly witch is not the biggest problem. The biggest problem is that when they start to open the story, movie is almost over and they have to rush the end of the story too much. David Fincher’s directing is smooth though a little bit of  rigid. This might be the problem of movie’s script. Gillian Flynn might be a great writer, but his first script is not as good as it should. Writer knows his story well, but the spectator needs to see a little more to be acquainted with story. Movie script is so much more than a book where you can open story more. Ben Affleck manage his role as Nick Dunne but Rosamund Pike as Amy Dunne is brilliant. If the story would told a little better, this would get easily five stars from me, now I give it only four stars. Great thriller even though.

****

 

Ensi-ilta / Release Date (Fin.): 3.10.2014
Kesto/ Length: 2h 29 min
Ikäraja/ Age Limit: 16 (Fin.)/ UK:18 / USA:R
  

Gone-Girl-PosterGoneGirl_800b GoneGirl_800g

 

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews