Free Clipart
Oscar®-voittajat Sandra Bullock (Elämä pelissä, Odottamaton ehdotus) ja George Clooney (Up in the Air, Syriana) tähdittävät elokuvaa Gravity, joka on syvän avaruuden armottomiin pyörteisiin katsojansa tempaiseva huippujännittävä trilleri. Elokuvan on ohjannut Oscar®-ehdokas Alfonso Cuarón (Ihmisen pojat) ja elokuva on valittu Venetsian elokuvajuhlien avajaiselokuvaksi.

Bullock on tri Ryan Stone, lahjakas lääkintäupseeri ensimmäisellä sukkulalennollaan konkariastronautti Matt Kowalskyn (Clooney) kanssa, joka taas johtaa viimeistä lentoaan ennen eläkkeelle jäämistä. Katastrofi iskee kuitenkin rutiininomaisella avaruuskävelyllä. Kun sukkula tuhoutuu, Stone ja Kowalsky jäävät tyystin oman onnensa nojaan—pimeyden syövereitä kohti leijaillessaan he eivät ole kiinni missään muualla kuin toisissaan.

Painostava hiljaisuus kertoo, että yhteys maahan on lopullisesti menetetty… ja sen mukana kaikki toivo pelastumisesta. Pelon vaihtuessa paniikkiin jokainen hengenveto kuluttaa jo ennestään rajallisia happivaroja. Kenties viimeinen toivo kotiinpääsystä onkin matkaaminen yhä syvemmälle avaruuden pelottavaan syleilyyn.

Gravity on yksinkertaisesti loistava elokuva. Gravity on klaustrofobinen trilleri eloonjäämistaistelusta. Gravity on uskomattoman realistisesti toteutettu avaruusseikkailu. Gravity on uskomattoman kaunista katsottavaa. Gravity kuulostaa upealta Steven Pricen pauhaavan musiikin ja täydellisen hiljaisuuden täydellisenä yhteistyönä. Gravity kahlitsee katsojan penkkiin alkumetreiltä lopputeksteihin saakka. Gravity on yksinkertaisesti vuoden paras elokuva. Jos pitäisi ennakoida ensi kevään Oscareita, tulee Gravity varmasti kahmimaan eniten ehdokkuuksia ja luultavasti myös pystejä. Veikkaisin ainakin seuraavia:

Paras elokuva.

Paras ohjaus.

Paras naispääosa.

Paras kuvaus.

Paras lavastus.

Paras äänitys.

Katsotaan kuinka moni osuu kohdalleen. 3D tuo elokuvaan upeaa syvyyttä ja luo sitä voimattomuuden tunnetta, kun yrität tyhjyydessä kurkottaa sormenpäitä hipovaa hetken pelastukseen täysin voimattomana ja vailla mahdollisuutta vaikuttaa sinuun vaikuttaviin liikkeen voimiin. Elokuva on visuaalisesti upeimpia avaruuselokuvia ja yksityiskohtien valtava määrä saa haukkomaan henkeä. Yksinkertaisesta tarinasta on saatu aikaan henkeäsalpaava eloonjäämistaistelu, aikaa ja väheneviä happivaroja vastaan. Tarina, joka muuttaa hetki hetkeltä suuntaa ja tuntuu, ettei mikään voi mennä helpoimman kautta ja aina nurkan takana odottaa uusi koettelemus. Sandra Bullock tekee varmasti uransa loistavimman roolisuorituksensa tri Ryan Stonena. George Clooney on tasiaisen varma, vaikka jääkin Sandra Bullockin varjoon. Elokuvaan käytetty 105 miljoonaa dollaria voi olla paljon rahaa, mutta verrattuna James Cameronin 235 miljoonan Avatareen verrattuna on elokuva uskomattoman upeasti toteutettu avaruusdraama. Todella kokemisen arvoinen elokuva. Täydet viisi tähteä ja Oscarit kaupan päälle.

*****

Niinhän siinä sitten kävi. Neljä osui kohdalleen. Äänitys, kuvaus, lavastus ja ohjaus. Sandra jäi ilman, niin kuin elokuvakin. Neljä kuudesta kuitenkin oikein ja vielä kolme muuta Oscaria kaupan päälle.

________________________

Clipart

Dr. Ryan Stone (Sandra Bullock) is a brilliant medical engineer on her first shuttle mission, with veteran astronaut Matt Kowalsky (George Clooney) in command of his last flight before retiring. But on a seemingly routine spacewalk, disaster strikes. The shuttle is destroyed, leaving Stone and Kowalsky completely alone – tethered to nothing but each other and spiraling out into the blackness.

___________________

Gravity is simply brilliant movie. Gravity is claustrophobic thriller about surviving. Gravity is incredible realistic space adventure. Gravity is extremely beautiful to watch. Gravity sounds perfect balance between Steven Prices roaring score and absolute silence. Gravity is simply the best movie of the year. If I have to bet next spring Oscars, I would say that Gravity will get the most of the nominations and perhaps trophy’s too. I bet the next ones:

Best movie.

Best director.

Best leading actress.

Best cinematography.

Best staging.

Best sound recording.

We will see how many I hit it right. 3D is beautifully used and it brings great depth and that feeling of helplessness when you try to reach out the rescue that verge on your fingertips and you are totally powerless to affect to reach it. Gravity is one of the most visually stunning space adventure motion picture. From a simply story movie grows to breathtaking survival story which fights against the time and decreasing oxygen. Sandra Bullock makes the most perfect role of her career as Dr. Ryan Stone. George Clooney is great as always, even his role stays Sandra Bullock’s shadow. Movie is certainly worth to watch. Full five stars and Oscar’s too.

*****

I got four out of six right. Sandra didn’t get neighter the movie itself. Plus three other Oscars…

Ohjaaja/ Director: Alfonso Cuarón
Pääosissa/ Starring: Sandra Bullock, George Clooney
Ensi-ilta/ Release date: 8.11.2013
Kesto/ Length: 1h 31 min
Ikäraja/ Age Limit (Fin.): 12

 

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet Trailer: www.youtube.com Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com