Free ClipartAndrew Niccolin (mm. Gattaca, The Lord of War) ohjaama toimintatrilleri sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmiset lakkaavat vanhenemasta täytettyään 25 vuotta ja joutuvat sen jälkeen hankkimaan itselleen lisää elinaikaa minuutti minuutilta.

Kun Will Salasia (Justin Timberlake) syytetään perusteettomasti murhasta, täytyy hänen keksiä tapa kaataa järjestelmä, jossa aika on rahaa – kirjaimellisesti – ja jossa rikkaat voivat elää ikuisesti ja köyhät, kuten Will, joutuvat kerjäämään, lainaamaan ja varastamaan muutamia minuutteja kerrallaan selvitäkseen hengissä seuraavaan päivään…

_______________

Anrew Niccolin jokunen vuosi sitten ohjaama Gattaga ol loistava tieteiselokuva. In Time leffan idea onlähes yhtä herkullinen, mutta aivan Gattagan yasolle ei nyt ylletä. Vaikka tarina on herkullinen ajatelma siitä, että aika on tulevaisuudessa rahaa ja rikkaat riistävät köyhää työväkeä surutta kapitalismin keinoin ja jokainen on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen muutaman päivän aikaa varastoon ei ajatus kanna ihan täysin koko elokuvan ajan. Elokuvassa on liikaa vain edestakaisin juoksemista, eikä tarinaa kehitetä tarpeeksi. Elokuvasta jää hieman keskeneräinen vaikutelma, kun loppuakaan ei ihan viedä sinne asti mihin ehkä pitäisi. Paha ei saa palkkaansa, ja tarina jää hieman roikkumaan tyhjän päälle. Keskinkertaista parempaa viihdettä kuitenkin ja Justin Timberlake yllättää iloisesti pääroolissa.

***1/2

ClipartWelcome to a world where time has become the ultimate currency. You stop aging at 25, but there’s a catch: you’re genetically-engineered to live only one more year, unless you can buy your way out of it. The rich ”earn” decades at a time (remaining at age 25), becoming essentially immortal, while the rest beg, borrow or steal enough hours to make it through the day. When a man from the wrong side of the tracks is falsely accused of murder, he is forced to go on the run with a beautiful hostage. Living minute to minute, the duo’s love becomes a powerful tool in their war against the system.

________________

Anrew Niccol few years ago, directed by Gattaga ol a great science fiction film. In Time movie idea onlähes as delicious, but just Gattagan yasolle not now be achieved with. Although the story is a delicious adage that time is money in the future, and the rich exploit the poor laborers blithely capitalism means, and everyone is willing to do anything to get a few days of time to stock up is the idea of ​​carrying off completely throughout the movie. The film is just too much running back and forth, and the story developed enough. The film leaves the impression of a little unfinished, when he will not end just there to take up what might be. Evil is not paid, and the story is slightly hanging on nothing. Mediocre, however, better entertainment and Justin Timberlake to surprise pleasantly the leading role.
(translation by Google)


***1/2

Ohjaaja/ Director: Andrew Niccol

Pääosissa/ Starring: Justin Timberlake, Amanda Seyfried, Cillian Murphy, Alex Pettyfer, Vincent Kartheiser, Olivia Wilde

  

http://www.youtube.com/watch?v=Va4J1YlUhLo

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com