Piiat, The Help (2011)

Free Clipart”Piiat” perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen menestysromaaniin. Elokuvan pääosissa nähdään Emma Stone (Easy A) – Skeeter, Oscar® -ehdokas Viola Davis (Doubt) – Aibileen ja Octavia Spencer – Minny – kolme hyvin erilaista ja ainutlaatuista naista 60-luvun Missisipistä, joiden yllättävä ystävyys saa alkunsa salaisesta kirjaprojektista, joka rikkoo kaikkia yhteiskunnan normeja ja osoittautuu jopa vaaralliseksi.

Koskettava, huumorilla ja toivolla höystetty ”Piiat” on ajaton ja universaali tarina rohkeudesta ylittää rajoja ja luoda muutosta.

_______________

Jos pitäisi alkaa arvuuttelemaan ensi kevään Oscar-ehdokkaita, voisin melkein väittää että Piiat on yksi niistä. Se että saako elokuva Oscareita on toinen asia, mutta ehdokkudesta olisin melko varma. Piiat olisi voinut olla vielä räväkämpi, mutta ihan hauska se on tällaisenaankin. Jotenkin elokuva toi mieleen Spielbergin Häivähdys Purppuraa. Se tosin oli paljon väkeväämmin kirjoitettu ja näytelty, kuin Piiat. On uskomatonta ajatella, millaista mustien elämä on ollut Jenkeissä vielä muutama vuosikymmen sitten. Mutta toisaalta kun ajattelee tämän päivän yhteiskuntaa ja sitä miten jotkut sen edustajat vähemmistöjä arvostavat ja kohtelevat niin ei taida meidänkään yhteiskunta Persujemme kanssa hirveän edistyksellinen olla. Piiat on ihan hauska ja ajatuksia herättävä ja sen tulisi olla pakollista katsottavaa kaikille kansanedustajillemme. Persuille voisi sanoa, että kuvittele elokuvan mustia tämän päivän Suomen homoiksi, niin voit ymmärtää mitä monet meistä joutuu tänä päivänä kokemaan kaikkien Persu kommenttien varjossa. Suosittelen kaikille aikuisemman elokuvan ystävälle…

****

ClipartSet in Mississippi during the 1960s, Skeeter (Stone) is a southern society girl who returns from college determined to become a writer, but turns her friends’ lives — and a Mississippi town — upside down when she decides to interview the black women who have spent their lives taking care of prominent southern families. Aibileen (Davis), Skeeter’s best friend’s housekeeper, is the first to open up — to the dismay of her friends in the tight-knit black community. Despite Skeeter’s life-long friendships hanging in the balance, she and Aibileen continue their collaboration and soon more women come forward to tell their stories — and as it turns out, they have a lot to say. Along the way, unlikely friendships are forged and a new sisterhood emerges, but not before everyone in town has a thing or two to say themselves when they become unwittingly — and unwillingly — caught up in the changing times.

_______________


If you should start to keep you guessing by next spring, the Oscar nominations, I could almost argue that the Maids is one of them. It’s going to get the film Oscars is another matter , but I would be pretty sure ehdokkudesta . Maids could have been räväkämpi , but it’s pretty funny , it is as it is. Somehow, the film reminded me of Spielberg’s Color Purple . It has had a lot of väkeväämmin written and enacted , the Maids . It is amazing to think what kind of black life has been the States a few decades ago . But on the other hand when you think of today’s society and how some of the representatives of the minorities, appreciate and treat so I do not think any of our social racist with a terribly sophisticated to be. Maids is pretty funny and thought-provoking , and it should be mandatory for everyone to look at members of parliament . Persuille could say that imagining the movie black gay in today’s Finland , so you can understand what many of us have to this day to experience all the rasistic parties I recommend to all adult movie to a friend more …

(translation by Google)

****

Ohjaaja/ Director: Tate Taylor

Pääosissa/ Starring: Emma Stone, Viola Davis, Bryce Dallas Howard, Octavia Spencer, Jessica Chastain, Allison Janney, Sissy Spacek, Cicely Tyson, Mike Vogel

  

Pictures: www.finnkino.fi/ internet

Trailer: www.youtube.com

Synopsis: www.finnkino.fi / www.imdb.com

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi