Free Clipart

Caesar ja hänen apinansa joutuvat kohtalokkaaseen yhteentörmäykseen armottoman everstin johtaman ihmisarmeijan kanssa. Apinoiden kärsittyä valtavia tappioita Caesar painii pimeimpien vaistojensa kanssa ja aloittaa oman myyttisen matkansa kostaakseen kaltaistensa puolesta. Kun Caesar ja eversti vihdoin kohtaavat kasvokkain, on heillä edessään eeppinen taistelu, joka määrittää molempien lajien kohtalon sekä koko planeetan tulevaisuuden.

_______________

Sota apinoiden planeetasta alkaa siitä, mihin edellinen elokuva loppui. Vaikka elokuva on suoraa jatkumoa edelliselle elokuvalle, on elokuvassa täysin toisenlainen tunnelma. Sota apinoiden planeetasta on huomattavasti synkempi ja hidastempoisempi elokuva. Se keskittyy lähinnä Cesar apinan kostoretkeen ja oikeutettuun sellaiseen. Elokuva on selkeästi ottanut oppia elokuvasta Ilmestyskirja nyt, vaikka se ei yhtä väkivaltainen olekkaan. Tunnelma puristuu epätoivoista kostoretkeä käyvän Cesarin mielen ympärille. Siitä heijastaa se välttämätön lopun alun tunnelma, joka kertoo ihmiskunnan lopullisesta kukistumisesta ja vallanvaihdosta apinoille. 

Ei kaikki kuitenkaan ole täysin lohdutonta, sillä kaiken pimeyden vastapainona on koskettavaa draamaa, jota syntyy apinoiden välisistä suhteista. Ihmiset ovat tällä kertaa täysin sivuosassa lukuun ottamatta Harrelsonia ja Amiah Millerin esittämää pikkutyttöä. Ihmisyys ja lämpö löytyvät älykkäiden apinoiden joukosta, eivätkä Reevesin nykymaailmaa ja jopa nykypolitiikkaa kanavoivista ihmispaskiaisista, joiden ainoana tehtävänä on esitellä ihmiskunta fasistisena ja tuhovoimaisena tappokoneena.

Sota apinoiden planeetasta on ehdottomasti trilogian paras elokuva synkistelystään huolimatta. Elokuvan animointi on todella ällistyttävää ja todellisuutta on moesti vaikea erottaa digitoiduista näyttelijöistä. Pelkkien erikoistehoisteiden takia elokuva kannattaa ja pitää katsoa isolta valkokankaalta, missä sen komeus pääsee täyteen loistoonsa.

****1/2

 

_______________

Clipart

Caesar and his apes are forced into a deadly conflict with an army of humans led by a ruthless Colonel. After the apes suffer unimaginable losses, Caesar wrestles with his darker instincts and begins his own mythic quest to avenge his kind. As the journey finally brings them face to face, Caesar and the Colonel are pitted against each other in an epic battle that will determine the fate of both their species and the future of the planet.

________________

Upcoming review.

________________

Ohjaaja/ Director: Matt Reeves
Ensi-ilta/ Release Date: 12.7.2017
Kesto/ Length: 2h 20 min
Ikäraja/ Age Limit: Canada:PG (Alberta) / Canada:PG (British Columbia) /Finland: 12/  Germany:12 / Netherlands:12 / Norway:12 / Portugal:M/12 /Singapore:PG / Sweden:15 / UK:12A / USA:PG-13
  

 

 

 

 

 

 

 

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2017 reviews

Year 2016 reviews

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews