Free Clipart

Ohjaaja Ridley Scottin uusi scifi-jännäri perustuu ”The Martian” -nimiseen menestyskirjaan. Astronautti Mark Watneyn (Matt Damon) luullaan kuolleen kovassa myrskyssä miehitetyllä Mars-tutkimusmatkalla, joten hänen miehistönsä lähtee kotimatkalle ilman häntä. Mutta Watney on selvinnyt elossa ja tajuaa olevansa yksin karulla planeetalla. Vain niukat varusteet apunaan hänen täytyy luottaa kekseliäisyyteensä pysyäkseen hengissä ja löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Miljoonien kilometrien päässä NASA ja kansainvälinen tiimi tiedemiehiä tekevät väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin, kun toisaalla Watneyn miehistö suunnittelee rohkeaa, joskin melko mahdotonta pelastustehtävää.

____________________

Yksin Marsissa edustaa Ridley Scottilta normaalia realistisempaa scifi-elokuvaa. Tarina voi kuulostaa melko yksinkertaiselta ja puuduttavalta, mutta on toteukseltaan kaikkea muuta. Elokuva on rakennettu tiiviiksi jännistysnäytelmäksi, eräänlaiseksi moderniksi Robinson Crusoe selvitymistarinaksi, joka jaksaa pitää otteessansa koko lähes kaksi ja puolituntisen kestonsa ajan. Välillä melkein toivoo, että elokuva kestäisi hieman pidempäänkin. Elokuva tieteellinen puoli on toteutettu NASA:n yhteistyöllä ja se näkyy elokuvan realistisuutena. Vaikka selvitymistarina joiltain osin onkin hieman epäuskottava, on se samalla loistava kuvaus ihmisen kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä selvityä vihamielisessä ympäristössä. Matt Damon kantaa hyvin ja uskottavasti astronautti Matt Watneyn selvitymistarinan. Ehkä hieman elokuvan uskottavuutta syö yksinäisen astronautin selvityminen yksin autiolla planeetalla ilman sen kummoisempia psyykkisiä seurauksia, mutta elokuvan reipas huumori ja loistavan nostalginen musiikkivalinta nostaa tarinankerronnan loistavalle tasolle.

3D formaatti on kerrankin puolustettavissa. Marsin karut maisemat on kuvattu loistavan yksityiskohtaisesti ja yksinäisyyden autius on paikoin kosketeltavaa. Tämän takia on harmi, että elokuvassa astronautin yksinäisyys sivuutetaan niin vahvasti. Ehkä ohjaaja on halunnut tavoittaa isomman yleisön kevyemmällä tarinankerronnalla. Viihdyttävyyteen panostaminen valitettavasti hieman syö elokuvan tehoa. Elokuvan kuvasto avaruusaluksista aina Marsin maisemiin on komeaa katsottavaa ja onneksi kohtauksia ei ole tehty turhan pimeiksi. Näin 3D kuvaus ja -maisemat pääsevät täyteen loistavuuteensa.

Yksin Marsissa on hieno selvitymistarina, joka on ryyditetty komeilla maisemilla, nostalgisella musiikilla ja mukavalla huumorilla. Tämä on taas ehdottomasti niitä elokuvai, jotka on pakko nähdä isolta kankaalta. Komeat 3D maisemat yksinään ovat sitä luokkaa, että ollaan vahvoilla ensi kevään Osareissa elokuvan lavastuksessa. Viihdyttävä, jännittävä ja komea elokuva. Elokuvan loppuun valittu musiikkikappale kruunaa komean kakun.

Gloria Gaynorin sanoin ”And now you’re back From outer space…I will survive”…

****1/2

____________________

Clipart

During a manned mission to Mars, Astronaut Mark Watney is presumed dead after a fierce storm and left behind by his crew. But Watney has survived and finds himself stranded and alone on the hostile planet. With only meager supplies, he must draw upon his ingenuity, wit and spirit to subsist and find a way to signal to Earth that he is alive. Millions of miles away, NASA and a team of international scientists work tirelessly to bring ”the Martian” home, while his crewmates concurrently plot a daring, if not impossible, rescue mission. As these stories of incredible bravery unfold, the world comes together to root for Watney’s safe return. Based on a best-selling novel.

_____________________

The Martian represent more realistic scifi movie to Ridley Scott than his Alien movies. Story may sound simple and boring, but it way more than that. Story has build to very solid thriller, kind of modern Robinson Crusoe survival story. Story keeps you awake entire two and half an hour time. Occasionally you almost hope that story would take more time to tell. It scientific side is executed with Nasa’s co-operation and that makes it so realistic. Even it’s survival story may sometimes feel a little unrealistic it still is great narration of human inventiveness and relentlessness to survive in hostile environment. Matt Damon is convincing in his role as astronaut Matt Watney. Maybe movie is sometimes trustworthiness because it won’t tell anything about his loneliness in vast planet, but with story’s humor and great nostalgic choice of music makes it more enjoyable.

3D format is once more plea than normally.  Harsh scenery of Mars looks great and it’s vastness is breathtaking. Movie set is  brilliant, crisp an very realistic. It is good that Mars has shown mostly at day time so framing won’t get too dark and it’s scenery looks great in 3D.

The Martian is a great survival story which is at it’s best when you watch it from big screen at movie theatre. Set design and scenery looks that great that there might be a change to get Oscar from it’s visual effects next spring. Great chois of nostalgic music piece at the end crowns the whole story.

As Gloria Gaynor sings ”And now you’re back from outer space…I will survive” the movie ends.

****1/2

_____________________

Ensi-ilta/ Release Date: 9.10.2015, Finland
Kesto/ Length: 2h 22 min
Ikäraja/ Age Limit: Finland12/ Australia:M / Canada:PG (British Columbia) / Ireland:12A / Netherlands:12 / Philippines:PG-13 / Portugal:M/12 /Singapore:PG13 / South Korea:12 / Sweden:11 / UK:12A / USA:PG-13
  

the martianposter
TheMartian_800a
TheMartian_800b