Free Clipart

Tinkimättömästä tyylistään ja terävästä huumoristaan tunnetut agentit tulevat taas! Kingsman: Salainen palvelu esitteli maailmalle Kingsmanin – nokkelan ja tyylikkään tiedustelupalvelun, joka toimii brittiläisen herrasmiespukimon kulisseissa. KINGSMAN: KULTAINEN KEHÄ -elokuvassa sankarimme kohtaavat uuden haasteen, kun Kingsmanin päämaja tuhotaan ja koko maailmaa pidetään panttivankina. Kingsmanin herrasmiesagenttien matka johtaa Yhdysvaltoihin, jossa he löytävät vanhan liittolaisensa, vakoojajärjestö Statesmanin. Agenttien älykkyys ja yhteistyökyky joutuvat todelliselle koetukselle, kun yhteisenä tavoitteena on päihittää häikäilemätön vihollinen.

________________

Ensimmäisestä seikkailusta tuttu Eggsy (Taron Egerton) lähtee huumeparonitar Poppyn (Julianne Moore) perään, kun ilkeämielinen naikkonen on myrkyttänyt kaikki maailman huumeet. Onpa hän tehnyt muitakin jekkuja Kingsman-organisaation harmiksi. Avukseen brittiagentti saa yllättävän tahon Amerikan Yhdysvaltojen cowboy-junteista sekä joitakin tuttuja hahmoja ensimmäisestä leffasta.

Edelliseen elokuvaan verrattuna elokuvassa kaikki on suurempaa, taistelukohtaukset näyttävämpiä ja ammuksia palaa ennätysmäärä, räjähdyksistä puhumattakaan. Vaikka kaikki on tällä kertaa isompaa, ei elova kuitenkaan enää tunnu niin freesiltä, kuin ensimmäinen elokuva. Myös elokuvan pituus hieman puuduttaa itseään toistavissa taistelukohtauksissa, eikä huumorikaan ole enää terävimmillään. 

Kaikista puutteistaan huolimatta Kingsman: Kultainen Kehä on vallan mainiota lääkettä syysmasennukseen. Vaikka se koittaa kovasti matkia Bond elokuvia jää lopputulemasta kuitenkin hieman kuivahkonoloinen lopputulema. Ehkä siinä on yritetty liikaa tehdä edeltäjäänsä vauhdikkaampi elokuva, jotta katsojat eivät pettyisi. Harmi vaan se saa hieman aikaan väkisin tehdyn makua. Jos kuitenkin voit välttää edellisenkaltaiset  tuntemukset, saattaa elokuva hyvinkin maistua lokakuun vesisateiden keskellä Ainakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita elovassa on ihan riittämiin.

***1/2

________________

Clipart

When the Kingsman headquarters are destroyed and the world is held hostage, their journey leads them to the discovery of an allied spy organization in the US called Statesman, dating back to the day they were both founded. In a new adventure that tests their agents’ strength and wits to the limit, these two elite secret organizations band together to defeat a ruthless common enemy, in order to save the world, something that’s becoming a bit of a habit for Eggsy.

________________

Familiar from the first movie, Eggsy, (Taron Eggerton) goes after drug baroness, (Julianne Moore), after this evil woman has poisoned all the drugs in the world. With his help, Eggsy gets hillbilly agents from United States and some other familiar characters from first movie.

Compared previous movie everything is this time bigger. Fighting scenes are more effective and explosives are even twice as big than before. Even though everything is this time bigger the movie doesn’t feel as fresh as the first one did. Also movie feels too long for compared the story, movie is simply too long, when it does not have enough story to tell.

Despite all of it’s failures Kingsman: The Golden Circle is quite entertaining. Biggest problem with it is, that it tries to be Bond movie, but fails to be so entertaining. It tries to be every way bigger than the first movie. Because of all this movie fails as it’s efforts. It just feels too made by force. But if all that satisfy you enough, you may find this movie entertaining enough. For me it wasn’t.

***1/2

________________

Ensi-ilta/ Release Date: 22.9.2017 (Finland)
Kesto/ Length: 2h 21 min

Ikäraja/ Age Limit:

  • Australia:MA15+ /Canada:14A (Alberta)/ Canada:14A (British Columbia)/ Finland 16/ Germany:16/ Indonesia:17+/ Ireland:1/ Malaysia:18/ Netherlands:16/ New Zealand:R16/ Norway:15/ Philippines:R-13/ Portugal:M/14/ Singapore:NC16 (cut)/ South Korea:18/  Spain:16/  Sweden:1/  Thailand:15/ United Kingdom:15/ United States:R

   

 

http://www.youtube.com/watch?v=0WmUbiMHeSE

 

 

 

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2017 reviews

Year 2016 reviews

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews