Free Clipart

Thomas (Dylan O’Brien) ja muut aukiolaiset huomaavat olevansa keskellä tähän asti vaarallisinta seikkailua, murtautuessaan sisälle salaiseen WCKD-järjestön kontrolloimaan kaupunkiin. Trilogian huikeassa päätösosassa labyrintista ulos pääsemisen sijaan on löydettävä keino päästä takaisin sisään.

_______________________

Teinidystopian päätösjakso on ihan mukiinmentävää katsottavaa. Elokuvan aloittava junakohtaus on tiivis ja vauhdikas, eikä elokuva muutenkaan ole kovin suuri pettymys. Elokuvasarjan aiemmat osat ovat olleet melko keskinkertaisia, eikä päätösjaksokaan paljon muutosta tuo. Onneksi kuitenkin edes hieman ja elokuvasarja saa arvoisensa päätöksen. Elokuva on visuaalisesti upeaa katsottavaa ja 3D toimii kohtuullisesti, vaikka tässäkin vaivaa tekniikan käytön yllätyksettömyys. Pelkkä stereofoninen kuva ei hirveästi lisää elokuvalle anna ja siksi niin monessa elokuvassa sen käyttö tuntuu turhalta fiilistelysltä, niin tässäkin monin paikoin.

Entiseen malliin juoni on joukko pakenemisia, joka päättyy siihen, että takaa-ajajat päättävät yhtäkkiä olla ampumatta päähenkilöitä, jotka sitten pelastuvat täysin ennakoitavissa olevan yllätyskäänteen kautta. Hieman kauhuefektejä sisältävät zombiekohtaukset ovat ihan kivoja, mutta ei kovin pelottavia. Kokonaisuutena elokuva on keskinkertaista teiniviihdettä ja lähes kahden ja puolen tunnin pituus paikoin jopa puuduttava. 

Visuaalisesti elokuva on hienoa katsottavaa ja siksi on harmi, ettei 3D:tä ole hyödynnetty taidokkaammin. Elokuva kuitenkin kuuluu sarjaan elokuvia, jotka ovat parhaimmillaan isolta valkokankaalta katsottuna ja pelkästään se oikeuttaa maksamaan elokuvasta elokuvalipun hinnan.

***1/2

_______________________

Clipart

In the epic finale to The Maze Runner Saga, Thomas leads his group of escaped Gladers on their final and most dangerous mission yet. To save their friends, they must break into the legendary last city, a WCKD controlled labyrinth that may turn out to be the deadliest maze of all. Anyone who makes it out alive will get the answers to the questions the Gladers have been asking since they first arrived in the maze. Will Thomas and the crew make it out alive? Or will Ava Paige get her way?

_______________________

The end of teen dystopia trilogy is quite okay ending for the series. First scene of movie is brilliant and full of action and the rest of the movie is okay ending of series. It is nothing spectacular, but best movie of a trilogy. Visually stunning movie is full of action and 3D works quite well. It is just too bad that they haven’t been focused enough to use of it. Stereophonic images is not enough to assert to use of it.

Like two previous movie, story is quite simple. Just running from act to act, some action and shooting. Some horror scenes with zombies are okay, but not scary enough. Outright almost two and a half an hour length is just too long and tedious.

Visually movie is great to watch, but it is too bad that they haven’t focused enough of use of 3D. It is good ending of series, but nothing special. Visuality of the movie makes it worth of a movie ticket. It is best to seen from big screen.

***1/2

_______________________

Ensi-ilta/ Release Date: 26.1.2018 /Finland)

Kesto/ Length: 2 t 22 min

Ohjaaja/ Director: Wes Ball

Pääosissa/ Starring: Dylan O’Brien, Kaya Scodelario, Thomas Brodie-Sangster, Ki Hong Lee, Aidan Gillen, Walton Goggins, Nathalie Emmanuel, Patricia Clarkson, Giancarlo Esposito, Rosa Salazar

Ikäraja/ Age Limit: Argentina:13 (with warning) /Australia:M/ Brazil:12/ Canada:PG/ Canada:PG (Alberta)/ Canada:PG (British Columbia)/ Canada:G (Quebec)/ Finland:K-12/ Germany:12/ Hong Kong:IIB/ Hungary:16/ Indonesia:13+/ Ireland:12A/ Malaysia:P13/ Mexico:B/ Netherlands:16/ Norway:12/ Philippines:PG-13/ Poland:12/ Portugal:M/14/ Singapore:PG13/ South Korea:12/ Sweden:15/ United Kingdom:12A (cut)/ United States:PG-13

http://www.youtube.com/watch?v=Tt-B9659N6E

 

 

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2018 reviews

Year 2017 reviews

Year 2016 reviews

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews