Free Clipart

On muitakin maailmoja kuin nämä. Stephen Kingin “Musta torni”, kunnianhimoinen ja polveileva fantasiaromaanisarja, nähdään vihdoin myös valkokankailla. Viimeinen revolverimies Roland Deschain (Idris Elba) käy ikuista taistelua Walter O’Dimia eli mustiin puettua miestä (Matthew McConaughey) vastaan. Päämääränä Rolandilla on estää tätä kaatamasta Mustaa tornia, joka pitää koko universumin kasassa. Maailmojen kohtalon ollessa vaakalaudalla hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan lopullisessa taistelussa, jossa vain Roland kykenee puolustamaan Tornia mustiin puetulta mieheltä.

______________________

Ihan ensiksi on pakko sanoa pari puolustavaa sanaa elokuvasta Musta Torni. Elokuva perustuu löyhästi kirjasajan tapahtumiin ja se on vain pieni pintaraapaisu Stephen Kingin luomasta universumista. Elokuva on eräällä tavalla varmaan ajateltu koko sarjan esiosaksi. Itsenäisenä elokuvana Musta Torni toimii ehkä keskinkertaisesti kertomatta liikaa, mitä voisi olla luvassa. Mikäli siis haluatte sukeltaa jatkossa Kingin luomaan universumiin, kannattaa sijoittaa tähän elokuvaan edes elokuvalipun verran. Ilmeisesti tekijät ovat päättäneet koetella, miten paljon kiinnostusta elokuvasarja voisi kiinnostaa myös muita, kuin vannouteneimpia kirjasarjan faneja. Paljon siis riippuu siitä, miten tällä elokuvalla saadaan houkuteltua ihmisiä tutustumaan Mustan Tornin maailmaan.

Koska elokuvayhtiö (Sony) on lähtenyt koettelemaan kepillä jäätä, ei elokuvan tuloksesta voi kokonaan syyttää (tai kiittää) pelkästään fanikuntaa. Itse kuulun kirjasarjan suuriin faneihin ja menin katsomaan elokuvaa hieman ristiriitaisin tuntein. Varsinkin, kun huomasin elokuvan pituudeksi vaivaiset 95 minuuttia, olin todella pettynyt ja yllättynyt. Miten niin mahtava universumi saataisiin aloitettua noin vaatimattomasti. Vaikka itse kirjasarjan ensimmäinen kirja ei ole pituudella pilattu (reilu 200 sivua) on itse fantasia sarja uskomattoman laaja ja kirjava. Miten ihmeessä puoleentoista tuntiin olisi saatu edes pintaraapaisua enemmän itse universumia mahdutettua? Eikä siihen olla saatukaan, eikä varmaan edes yritettykään. Elokuvassa esitellään kirjasarjan kolme keskeistä hahmoa ja yritetään kertoa pieniä palasia kaikista kirjoista. Tämä toimii jotenkin, mutta ei kovinkaan täydellisesti. Pieniä välähdyksiä nähdään, mitä sarjalla olisi tarjota ja sillä yritetään herätellä katsojien mielenkiintoa haluamaan lisää. Tämä toimii osltaan ja toisaalta ei toimi. Fanit ovat varmasti pettyneitä, koska elokuvassa ei päästä itse tarinaan, kuin pintapuolisesti. Toisaalta tarina voi toimia yllykkeenä niille, jotka eivät kirjasarjaa tunne. Tässä elokuvayhtiö on ottanut tietoisen riskin, valitettavasti liian pienen sellaisen. Jotta elokuvasarja oltaisiin saatu kunnolla herätettyä henkiin, olisi elokuva vaatinut paljon suurempia panostuksia. Nyt kaikki on jätetty sattuman varaan ja siihen kuinka paljon elokuva saattaa kerätä yleisöä. Elokuvayleisöä kosiskellaankin alhaisella ikärajalla, mikä osaltaan latistaa itse tarinankerontaa. Kaikki, jotka tuntevat Stephen Kingin kirjoja, tietävät varmasti, etteivät Kingin fantasiat ole mitään lastenkuvastoa.

Itse elokuva on tarinaltaan ja kerronnaltaan itsenäisenä teoksena korkeintaan keskinkertaista viihdettä, mutta Kingin faneja palkitaan monilla pienillä viittauksilla moniin Stephen Kingin tunnetuihin teoksiin. Itse poimin elokuvasta viittauksia ainakin Cujoon, Hohtoon, Christine tappaja-autoon, elokuvaan 14 08 ja Se kirjan Pennywise-klowniin. Varmaan monta pientä asiaa jäi huomioimattakin. Nämä pienet vinkit nostivat minun kaltaisen fanin mielenkiintoa tätä elokuvaa kohtaan.

Itsenäisenä, yksittäisenä elokuvana Musta Torni on omituisen sekava ja heppoinen tarina. Monia asioita ei millään tavalla kerrota paremmin ja liian monia lankoja jätetään ilmaan roikkumaan. Tämä voi kostautua elokuvan yleisössä, joka ei kirjasarjaa tunne, eikä tiedä, mitä kaikkea sillä olisi tarjottavanaan katsojille. On todella harmillista, mikäli elokuvasarjaa ei päästä kunnolla käynnistämään kunnollisella budetilla ja sen vaativalla tarinankerronnalla. Niin uskomattomasta universumista on kyse, että tuntuu todella harmilliselta, ettei elokuvayhtiö ole uskaltanut panostaa elokuvaan paremmin. Nyt kaikki jää lippuluukkujen päätettäväksi. Löytääkö elokuva tarpeeksi katsojia, puoltaakseen jatko-osia. Itse pahoin pelkään, että näin vaisulla aloituksella ei saada aikaan kovin isoa menestystä, mutta toivotaan parasta. Siksi kehoitankin kaikkia vähänkin empiviä uhraamaan elokuvalle puolitoista tuntia ja elokuvalipun verran rahaa. Vaikka elokuva onkin hyvin keskinkertainen, ei se kuitenkaan ole lähellekkään huonoimmasta päästä Stepehn King filmatisointeja, joskaan ei myöskään edusta niitä huippuja, kuten Kubrikin Hohto, Kathy Batesin  (Oscarin arvoinen suoritus) tähdittämän Piina, tai televisiolle tuotettu herkullinen Tukikohta.

Mikäli elokuva ei tuota tarpeeksi, voidaan syyttävä sormi osoittaa tuotantokoneistoon ja viimekädessä Sonyyn, joka ei ole uskaltanut ottaa rahallista riskiä lähteä kertomaan fantastista sarjaa sen vaatimalla voimalla ja taidolla, vaan on tyytynyt tuottamaan melko keskinkertaisen raapauksen elämää suuremmasta universumista. Mikäli elokuva floppaa lippuluukuilla, täytyy heittää toivo HBO:n, tai Netflixin kaltaisiin striimausjätteihin, joilla toivottavasti riittää uskallusta ja rohkeutta tarttua Mustan Tornin uskomattomaan universumiin kunnolla. Monet suosikkihahmot ja tapahtumat kun jäävät vielä odotuttamaan. Jos jatkoa tulee, jään itse ainakin odottamaan Odettan, Susannahin, Oi-mäyriäisen, Eddie Deanin ja kieroutuneen Blaine-junan ja monien muiden kirjasajasta tuttujen hahmojen seikkailuja.

Elokuvan roolisuoritukset ja roolitukset ovat kerrassaan loistavia ja koko elokuvan parasta antia. Idris Alba revolverimiehenä on täysin uskottava ja kirjasarja Rolandin hahmon sisäistäneenä. Matthew McConaughey onnistuu kohtuullisesti mustiin puettuna miehenä, vaikka ei kunnolla pääsekkään revittelemään roolissaan. Tom Taylor suorituu Jaken roolistaan kiitettävästi ja osoittaa olevansa varsin oiva lapsinäyttelijä.

Ise elokuvalle antaisin  kaksi ja puoli tähteä elokuvana, mutta upeilla roolisuorituksilla roolitettuna ja Stephen King faneja kutkuttelevilla pienillä vihjeillä on pakko antaa tälle elokuvalle kolme ja puoli tähteä. Toivottavasti elokuva saa katsojat liikkeelle ja pääsemme tulevaisuudessa sukeltamaan kunnolla Mustan Tornin universumiin. Sitä me kaikki jäämme odttamaan vesi kielellä.

***1/2 

______________________

Clipart

The last Gunslinger, Roland Deschain, has been locked in an eternal battle with Walter O’Dim, also known as the Man in Black, determined to prevent him from toppling the Dark Tower, which holds the universe together. With the fate of the worlds at stake, good and evil will collide in the ultimate battle as only Roland can defend the Tower from the Man in Black.

_____________________

First of all I have to say few words to defend The Dark Tower movie. Movie based on very faintly to the book series and Stephen Kings created universe and it be only a scratch to achieve a grater story. In a way this movie is thought to be a kind of prequel of the series, I think. As a independent movie it works quite mediocre, not to tell too much what might to happen. So if you want to see more and dive deeper to this universe, I suggested you to invest some effort to this movie, at least to buy a movie ticket. Perhaps studio has been too modest and didn’t have guts to invest enough to start this movie series well enough.

Because movie company (Sony) has left to go on a fishing expedition, the only thing to blame (or thank) is company itself. Not the fans nor other audience. Me, myself went to see this movie with very mixed feelings. Especially, when I noted this movie is only 95 minutes long, I was wondering how on earth they can even scratch this universe. And they haven’t. The movie introduces us to three main characters of book series and gives us only a glimpses of hint what the whole story has to offer. With this on plate they try to wake audiences interest to see more. In a way it works, but the other way it doesn’t. Fans must be furious after years of waiting, when result is only bits of pieces of The Dark Tower universe. The other way movie might (just might) be a stimulant to audience who does not be familiar with Stephen Kings series of TDT books. Everything has left to the box office to tell of it’s success. Movie audience is tried to address with low age certification (PG-13). Every one who are familiar with Stephen Kings books knows, that they are not any children stories.

As a movie itself is very mediocre sci-fi and fantasy movie. To Stephen Kings fans has a little more to offer. It has some nice and thrilling glimpses and hints to other Kings masterpieces like Cujo, The Shining, Christine, movie 14 08 and ti It’s Pennywise-clown. These small hints raised a little of my interest about this movie.

As a one movie The Dark Tower is oddly confused and thin story. Many things are left to hang in the air and many occurrence are not explained enough. This may revenge itself at the box office simply because big audience is not familiar enough of this peculiar universe. If it wont get enough of audience, it will be pity that they didn’t gave enough to earn audiences interest. This universe is so big and bizzar that it earns to told properly. Me, myself I am a little worried, that it won’t get enough of audience. Because of that, I encourage you to spend a price of a movie ticket if you even hesitate a little about seeing this movie. Even if it is a mediocre film, it really isn’t one of the worst Stephen Kings stories what has converted to a movie. Of course the are many way too better films about SK’s books like Stanley Kubrick’s The Shining, Kathy Bates starred (Oscar winning) role in The Misery or delightful TV series The Stand.

If movie don’t make enough money at the box office, only thin to blame is movie studio, who didn’t got enough guts to invest this movie to tell us a great story, earned enough to tell properly. If movie sunk’s at the box office the only thing that may save this story is relying on those big streaming companies like HBO or Netflix who may have guts and money enough to tell us this great story properly. Many favorite characters, like Odetta, Susannah, Oy, Eddie Dean and Blaine waits to be introduce them self.

The Dark Tower introduces to us only few characters of series. Idris Alba is superb as a Gunslinger, Matthew Mc Conaughey serves well as a The Man In Black and Tom Taylor is decent as a role of Jake.

As a movie The Dark Tower is mediocre, I would say like two and a half of a star movie, but with great actors and with some hints to Stephen King, I have to give this movie one more star. Let just hope, that in the future we will get a change to dive properly to this Stephen Kings bizzar and great universe. That is what all the fans wait to lick your chops.

***1/2 

_____________________

Ensi-ilta/ Release Date: 4.8.2017 
Kesto/ Length: 1h 31 min
Ikäraja/ Age Limit: Finland 12/ Netherlands:12 / Norway:12 / UK:12A / USA:PG-13

 

 

 

Synopsis:www.finnkino.fi/www.imdb.com

Year 2017 reviews

Year 2016 reviews

Year 2015 reviews

Year 2014 reviews

Year 2013 reviews

Year 2012 reviews

Year 2011 reviews

Year 2010 reviews

Year 2009 reviews